Blogi: Mikä ihmeen helatorstai?

Tänään on aika monella vapaapäivä, koska on kalenteriin merkitty pyhäpäivä, helatorstai. Helatorstai on toiselta nimeltään Kristuksen taivaaseenastumisen päivä ja sitä vietetään aina 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Raamattu kertoo, että ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyi maan päällä 40 päivän ajan opettaen vielä seuraajiaan Jumalan valtakunnasta. Sen jälkeen hän nousi taivaaseen, jotta hän voisi olla meidän kaikkien tukena ja valmistaa meillekin tilaa taivaaseen.

Ennen muinoin helatorstain aikaan juhlittiin kevättä ja kylvökauden alkua. Rukoiltiin yhdessä hyvää satoa.

Nyt me monet kaupunkilaiset olemme jo vieraantuneet maataloudesta. Ruokaahan ostetaan kaupasta, jossa sitä riittää ja hyllyt notkuvat. Kaipuu maalle näkyy kuitenkin.

Tänään on aurinkoista ainakin Helsingissä, joten kotipuutarhurit pääsevät kuokkimaan maata ja istutushommiin. Näin koronarajoitusten aikaan viljelijöillä on jo ollut huolta siitä, miten käy viljelysten; saadaanko istutukset ajallaan maahan ja pystytäänkö valmis sato korjaamaan ajoissa. Luulenpa, että muuallakin kuin meillä ollaan saman huolen edessä. Seurakunnissa muistetaan nyt tätäkin asiaa rukouksin.

Joskus minua harmittaa, ettei minulla ole palstaa, jossa kuokkia ja kuopsuttaa. Odottaa jännittyneenä sadon kypsymistä, hellästi hoitaa hentoja nuppuja. Ja lopulta saada korjata pitkäjänteisen työn tulokset kiitollisin mielin.

On siis ollut pakko suunnata tuo ylimääräinen energia muualle. Tänään iloitsen siitä, että tavoitteeni on saavuttanut ensimmäisen etappinsa, kun sain yliopistosta todistuksen teologian kandidaatin tutkinnosta. Tämä kylvö suoritettiin vuosia sitten, ja nyt on ensimmäisen sadon korjaamisen aika.

Oman työn tuloksista on lupa iloita ja kiittää. Olivat ne sitten aineellisia tai aineettomia.

”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh. 17:26)

Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus antoi kristityille tehtäväksi viedä hyvää sanomaa hänestä eteenpäin. Sitä me täällä Suomen Pipliaseurassakin haluamme tehdä, yhdessä teidän kanssanne.

”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:15)

Teksti: Tuija Numminen

Kuva: Dominik Kempf/Unsplash