Blogi: Oma Raamattu – paras Raamattu

Viime viikonloppuna osallistuin Jaetut eväät – jumalanpalveluspäiville Kuopiossa. Oli virkistävää pitkästä aikaa päästä tapaamaan seurakunnan työntekijöitä ja seurakuntalaisia ihan livenä. Moni osallistuja totesi samaa; oli hienoa, että lopultakin oli tapahtuma, jossa sai kohdata tuttuja ja kollegoita kasvokkain. Vaikkakin edelleen maskin kanssa.

Esittelypöydän takaa tarkkailin, mihin ihmisten katseet osuivat heidän seisahtuessaan Pipliaseuran ständin viereen. Moni etsi katseellaan omaa Raamattuaan. Kun se löytyi, ihmisten silmistä näki ilon oman tutun kirjan löytymisestä ja edelleen valikoimassa olemisesta. Tosiasiahan on, että esimerkiksi rippiraamattumallit hieman uudistuvat lähes vuosittain; joku vanhempi malli poistuu valikoimasta ja uusi kansivaihtoehto tulee tilalle. Sain kuulla monesta suusta, miten oma nuorena saatu rippikouluraamattu oli edelleen käytössä. Muutama kertoi lukevansa vihkiraamattuaan.

Oman uuden Raamatun valinta on tärkeä prosessi. Onhan tuo Raamattu käytössämme useita vuosia. Varsinkin nahkakantinen Raamattu kestää hyvin kulutusta, sillä sen monet työvaiheet tehdään käsityönä. Jotta Raamattu ei jäisi vain kirjahyllyn täytteeksi, vaan sitä myös luetaan ja käytetään, on sen oltava juuri omiin tarkoituksiin sopiva.

Kaikki Raamatun lisäelementit on tehty helpottamaan sen käyttöä. Itselleni reunahakemisto eli ”sormilovet” ovat tärkeät; ilman niitä oikean raamatunkohdan löytäminen olisi hidasta. Vetoketju suojaa raamatunsivuja, jos Raamattua kuljettaa laukussa mukanaan. Muutoin ohut paperi voisi rypistyä tai repeytyä, jos sivujen väliin pääsee jotain sinne kuulumatonta.

Omaa raamatunlukuaan voi myös tehostaa tutkimalla raamattu.fi -sivustolla eri käännöksiä. Toki oma äidinkieli, sydämen kieli, on aina se kaikkein läheisin.

Jos Raamatun saa vielä omassa lempivärissä, sopivan kokoisena, ei liian pienenä, ei liian suurena, voi seikkailu Raamatun ihmeelliseen maailmaan jatkua erittäin suotuisissa merkeissä.

”Hyvään maahan pudonneet siemenet sen sijaan ovat kuulijoita, jotka säilyttävät sanan hyvässä ja rehellisessä sydämessään. Heidän kestävyytensä tuottaa satoa.” (Luuk. 8:15, UT2020)

Tuija Numminen