Blogi: Oraalikulttuurista älypuhelimiin

Elokuussa olin työmatkalla Pohjois-Namibiassa. Matkalla tutustuin kolmeen eri kansanryhmään, jotka ovat erilaisissa kehitysvaiheissa. Ensimmäisenä ryhmänä oli noin 12 000 henkinen himba-paimentolaiskansa, joka asuu Pohjois-Namibiassa ja Angolan lounaisosissa. Himbat kasvattavat pääasiassa nautoja ja vuohia. Suuren osan historiastaan himbat ovat eläneet eristyksissä muista, ja ovat siksi säilyttäneet perinteiset kulttuurinsa ja tapansa näihin päiviin saakka.

Himbat ovat harvoin luku- ja kirjoitustaitoisia. Himbanaisille ominaista on ihon värjääminen vuohen rasvalla ja okralla (punertava) suojautuakseen auringon paahteelta. Heitä näin kansallispuistossa myymässä turisteille käsityötuotteita ja asioimassa Opuwon-kaupungin kaduilla. He erottuvat selkeästi muista kansanryhmistä perinteisillä asuillaan. Sain tutustua myös heidän lapsilleen Okarukaro-nimisessä kylässä kaupungin ulkopuolella. Vaikutelma oli minulle selvä – nämä ihmiset elävät kuten esi-isänsä. Himban yhteisö ei ole vielä – syystä tai toisesta – saavuttanut Namibian hyvää yleistä kehitysastetta. Raamatunkäännöstä ei ole.

Toisena oli dhimba-kansanryhmä. Kansanryhmien nimet himba ja dhimba kuulostavat läheiseltä, ja he ovatkin sukulaiskansoja. Dhimbat ovat myös paimentolaisia, mutta he ovat kehityksessä edellä himba-sukulaisiaan. Dhimboilla on jo peltonsa, johon istutetaan muun muassa maissia ja muita kasveja. Heidän kielensä on ns. ’kehittyvä kieli’ ja he ovat enemmän kiinnostuneet koulutuksesta kuin serkkunsa himbat. Heillä on Uusi testamentti ja jonkun verran omaa kirjallisuutta. Silti dhimbat eivät ole vielä kansana kehityksen valtauomassa ja vielä löytyy paljon luku- ja kirjoitustaidottomia, etenkin naisia. Dhimbat ovat matkalla perinteisestä kulttuuristaan uuteen kehitysvaiheeseen, johon kuuluu koulutus ja säännöllinen työ kaikkine mahdollisuuksineen.

Kolmas kansanryhmä oli oshiwambot. Oikeastaan tähän ryhmään kuuluu kaksi pääkieliryhmää – ndongat ja kwanjamat. Tämä ryhmä on ollut kehityksen vaikutuspiirissä jo kauan. Yhdessä he muodostavat noin puolet Namibian väestöstä. He ovat hyvin koulutettuja ja matkan aikana tapasin monta väittelyttä tohtoria. He pukeutuvat aivan kuin minä. Vaikka he ovat ylpeitä omasta kulttuuriperinteistään, keskustelu sujui luontevasti englanniksi tilanteessa kuin tilanteessa. Ensimmäinen raamatunkäännös valmistui 1903 ja molemmilla kielillä on koko Raamattu. Oshiwambot ovat päässeet kehityksen virtaan ja lukutaitotaso on afrikkalaisittain erittäin korkea.

Namibian Pipliaseura tekee tällä hetkellä työtä kaiken kolmen kansanryhmän parissa. Oshiwambon kielille käännetään Raamattua ja tavoitteena on sellainen käännös, jota nuoret ymmärtävät. Samalla kun käännöksiä painetaan kirjana, ne myös siirretään nettiin, jotta nuoret voivat niitä lukea älypuhelimillaan.

Dhimbankielinen Uusi testamentti julkaistiin 2013, mutta se on ollut vähässä käytössä. Vuoden 2018 alussa valmistui ääni-Ut, jota voi kuunnella aurinkoenergialla toimivalla MP3-soitimella. Ensimmäinen 1 500 kpl erä myyttiin loppuun heti. Tämä vahvistaa vaikutelmaa, että dhimbat ovat siirtymässä oraalikulttuurista kirjallisuuskulttuuriin. Vaikka koulutus on alkanut kiinnostaa ihmisiä, he mieluummin kuuntelevat uutisia kuin lukevat niitä.

Himban kielelle on myös tekeillä ’raamatunkäännös’, mutta ei perinteisellä tavalla. Himbaksi käännetään raamatunkertomuksia noudattaen heidän omaa oraalikulttuuriperinnettään. Tutkittuaan himban kertomustyylejä, kääntäjät ovat laatineet kokoelman Raamatun keskeisimmistä teemoista ja niistä valmistuu äänite. Vielä tässä vaiheessa ei ole tarkoitus painaa yhtään Raamatun kirjaa.

Tällä tavalla pipliaseurojen tavoite Namibiassa toteutuu – jokainen kansanryhmä saa heille sopivalla kielellä ja sopivassa muodossa kuulla tai lukea hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa.

Teksti: Richard Brewis