Blogi: Pimeää – muttei kuitenkaan

Vuosi sitten Aino oli masentunut. Nyt hän tunnistaa taas loppiaisen kirkkauden.

Ainolla on aina ollut vaikeuksia pitää mielialansa korkealla sydäntalven keskellä.  Viime vuonna oli pahinta. Talven puolelle venynyt syksy sai pimeän vuodenajan tuntumaan vielä tavallistakin pimeämmältä.  Katuvalojen hehku imeytyi suoraan sateen kastelemaan asfalttiin. Siitä ei riittänyt tuomaan kirkkautta Ainon synkkään mieleen.

Aino kadehti kaikkia niitä, joilla oli varaa lähteä perheen kanssa Thaimaahan. Hän ei voinut lähteä mihinkään. Hänellä ei ollut lomaa – koska ei ollut työtäkään. Eikä siis yhtään ylimääräistä rahaa.

Työn etsiminen kävi työstä. Jokainen päivä alkoi sillä, että Aino selasi avoimia työpaikkoja erilaisista hakukanavista. Sitten hän alkoi täytellä nettilomakkeita, esittää reipasta ja osaavaa työntekijää työnhakuvideoilla tai kirjoitella vapaamuotoisia hakemuksia, joissa yritti osoittaa, kuinka erinomaisen innovatiivinen, kaiken osaava, joustava ja positiivinen hän on, ja kuinka erityisen kiinnostunut hän on tarjolla olevasta työtehtävästä.

Jossain vaiheessa Ainosta alkoi tuntua siltä, että hän lähetteli minä osaan -viestejään tyhjyyteen. Vain silloin tällöin tuli vastaus, jossa kiiteltiin hakemuksesta ja kerrottiin, ettei valitettavasti tällä kertaa valinta osunut kohdalle. Harmaan sävyt muuttuivat yhä tummemmiksi ja aamulla ei jaksanut nousta peiton alta. Mieleen oli tarttunut ajatus: ”Yritän väkisin tehdä itsestäni tärkeän. Pitäisi vain myöntää sekä itselle että muille, että oikeasti kukaan ei tarvitse minua missään.”

***

Kun Aino puoli vuotta myöhemmin istui kynä kädessä allekirjoittamassa työsopimusta, hän totesi taas kerran olevansa kiitollinen siitä, että sai olla väärässä. Hänellekin oli löytynyt paikka, vieläpä oikein mukava. Moni muukin asia elämässä on helpottunut työpaikan myötä.

Kun Aino tänä vuonna kerää joulukoristeet säilöön havunsa varistaneesta kuusesta, ulkona on ihan yhtä pimeää kuin viime vuonnakin. Silti valoa tuntuu olevan yllin kyllin. Tähti loistaa taas niin kuin itämaan tietäjille yli 2000 vuotta sitten.

Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. (Matt. 2:9–10)

Teksti: Tiina Makkonen