Blogi: Suomalaisen naisen kiitos!

Se on kiittämisen paikka, kun kaikki ei ole täydellisestä, mutta moni asia on hyvin.

Istun pöydän ääressä lämpimät villasukat jalassa. Kaakeliuunista huokuu pehmeää lämpöä. Pari tuntia sitten sinne työntämäni klapit hehkuvat nyt hiilloksena. Ainakin tunti menee vielä, ennen kuin voin sulkea luukut.

”Kiitetty olet sinä Herra! Opeta minulle käskysi…..” täyttää huoneen äänimaailman. Sain eilen Laura Ahon ortodoksisia yksinlauluja sisältävän levyn ystävältäni. Parempaa lahjaa en olisi voinut toivoa. Levollisen kuulas ääni täyttää nyt huoneen jokaisen nurkan. Tätä on rauha.

”Ylistäkää Herraa, sillä Hän on hyvä…. Hallelujaa, hallelujaa, hallelujaa…..”

 Yhtäkkiä tulee äärimmäisen kiitollinen olo siitä, että saan olla tällainen ja tässä.

Olen nainen, joka on voinut käydä kouluja, opiskella, päättää omista asioistaan – ja jopa omista virheistään. Olen saanut mennä naimisiin rakkaudesta, tehdä lapsia, silloin kun se on tuntunut hyvältä, kerätä voimia harrastamalla itselleni mieluisia asioita, matkustaa maailmalla ja oppia näkemällä uutta ja erilaista. Olen saanut kasvaa ja kasvattaa omatkin lapseni maassa, jossa ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista pidetään huolta – toivottavasti sama jatkuu sote-uudistuksen jälkeenkin.

Olen synnyttänyt maailmaan kaksi tytärtä, jotka voivat rauhassa miettiä, mitä elämältään haluavat ja tavoitella unelmiaan. Jos he ovat pieninä kompastuneet leikeissään, heidän polvensa on puhdistettu desinfiointiaineella ja laitettu huolellisesti hyvä, hengittävä laastari päälle. Jos heidän on tehnyt mieli hapankorppua, äiti on tuonut sitä heti seuraavana päivänä kaupasta. He ovat saaneet leikkiä, mitä haluavat: tänään prinsessavaatteilla, huomenna ehkä mieluummin autoilla tai miekoilla.

Ehkäpä tyttäreni saavat kokea vielä senkin, että opiskelu- ja työelämässä heitä kohdellaan aivan samoin kuin miehiä. Että heidän kohdalleen ei satu tyyppejä, jotka käyttävät valta-asemaansa väärin ja pönkittävät haurasta egoaan alistamalla ja nöyryyttämällä toisia. Tyttäreni ovat kuulleet äidiltään, että kun sellaista sattuu, sillä voi olla pitkälle menevät seuraukset. Sitä ei unohda.

Eri sukupuolten olemassaolo on ilo, vallan väärinkäyttö ei. On hienoa, että niin moni yrittää nyt vilpittömästi löytää tähän kohtuuden rajoja.

Olen siitä kiitollinen. Kuten monista, monista muistakin asioista.

Siksi minä laulan sinulle kiitoslaulun, laulan koko sydämestäni enkä vaikene. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän nyt ja aina. Ps. 30:13

Teksti: Tiina Makkonen