Blogi: Voimalauseita

Istuin eilen taloyhtiömme toukokuusta syyskuulle siirretyssä yhtiökokouksessa. Edellisenä vuonna kokouksen ilmapiiri oli varsin kireä ja keskustelu riitaisaa. Tämän vuoksi en kävellyt kokouspaikalle innostuneena vaan aprikoiden, mitähän taas olisi vastassa. Taisinpa huokaista rukouksenkin ylöspäin pyytäen kokouksellemme siunausta ja osallistujille kykyä kuunnella toisia.

Yhtiökokous venyi myöhään. Kotiin palattuani sytyttelin parvekelyhtyihin kynttilät ja istahdin rauhassa lempituoliini kuulostelemaan mennyttä päivää. Pidän usein itseni kanssa ”iltapalaverin”, jossa kirjoitan muistikirjaani, mitä mielen päälle on päivästä jäänyt. Tavasta on tullut minulle jonkinlainen henkinen iltapesu.

Eilisessä iltapalaverissani tein huomion; hyvinhän kaikki meni. Kokouksessa tosin keskustelu välillä kuumeni, mutta aina löytyi joku, joka palautti tilanteen raiteilleen. Ehkä itsekin pystyin tuomaan jotain rakentavaa ehdotusta asukastoimintaan. Vaikeissakin asioissa löytyi ratkaisu eteenpäin.

Kuulostelin myös eilistä työpäivääni. Tein saman havainnon: ihan hyvin meni. Olin saanut alulle asioita, joitain myös hoitanut päätökseen. Yhteisissä työpalavereissa saimme kirjattua keskeisiä toimia ylös ja tehtyä suunnitelmaa vastuista ja etenemisistä.

Tänään uuden päivän aamuna totean itsekseni, että myös tänään kaikki hyvä on mahdollista. Ajattelen myös, että jos illalla huomaan, että rimaa hipoen kuitenkin mentiin, niin sekin riittää. Armollisuutta kannattaa viljellä. Elämässä jokin nurkka on aina keskeneräinen, ja minä joudun elämään oman keskeneräisyyteni kanssa niin kauan kuin elän.

Elämässä jokin nurkka on aina keskeneräinen, ja minä joudun elämään oman keskeneräisyyteni kanssa niin kauan kuin elän.

Arkeani kannatteleviksi asioiksi ovat muodostuneet erilaiset voimalauseet, joita toistan itselleni tilanteen mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi: kaikki voi mennä myös hyvin, kaikki järjestyy, näillä mennään ja kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ja kun liitän voimalauseeni perään rukouksen ”Ole tässä kaikessa Jeesus” pärjään jo aika pitkälle, ainakin tämän päivän iltaan ja se riittää!

”…hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” (Apt. 17:28)

Teksti: Satu Toukkari
Kuva: Anurag Garg/Unsplash