Sydämen rukous, luomisen tuuli

kynttilä kämmenellä

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, tämä vastasi: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (Luuk. 17:20–21). Lause voitaisiin myös lukea: Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. 

Ortodoksisen kirkon rukouselämän aarre on Jeesuksen rukous eli sydämen rukous. Rukoilija toistaa puoliääneen tai mielessään lausetta Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä. Joskus Jeesuksen rukouksesta tulee automaattista, jatkuvaa, hengityksen kaltaista; se on läsnä jokaisessa hetkessä. Puhutaan rukouksen lahjasta.  

Jeesuksen rukousta voi toistaa milloin vain, mutta erityisesti se on läsnä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Se on syvää yhteyttä Jumalaan, mutta mitä sellainen oikeastaan tarkoittaa? Voisiko kokemusta yrittää tavoittaa sanoin? 

Kuvitellaan hetki. Seisot maailman kohinassa, tunnet kaikkialta tulvivan informaation ja maailman painon. Impulssit pommittavat mieltäsi, kiskovat jatkuvasti johonkin suuntaan, poukkoilet reaktiosta ja roolista toiseen, et ole enää oma itsesi. 

Nyt voit sulkea silmäsi ja ajatella merta. Ajattele suurta sinistä merta ja maailmaa sen ympärillä, ajattele merestä kohoavaa pientä saarta.  

Katso saaren keskellä kohoavaa rakennusta, joka on valkoista kiveä. Katso sen korkeita muureja ja astu portista sisäpihalle. Tulet matalalle ovelle, kumarrat pääsi ja astut sisään pieneen ja vaatimattomaan huoneeseen. 

Ajattele itsesi istumaan tuolille, aivan tavalliselle ja yksinkertaiselle puutuolille. On hämärää, ilta, huoneessa on vain pieni ikkuna. Nurkassa palaa lampukka. Nyt istut tuolilla ja ajattelet sydäntäsi, sen kaikkein syvintä ja hiljaisinta osaa, sitä mikä yleensä jää kätköön. Maailman melu ei ulotu sinne, siinä kohdassa on portti.  

Näet itsesi seisomassa portilla, siinä seisoo sinun minäsi: se, joka tahtoo, ylpeilee, haluaa, kadehtii, rakastaa, pelkää, kaipaa ja rimpuilee vastaan. Päästät irti minäsi kädestä, jatkat matkaasi, vasta nyt olet todellinen minäsi, olet Jumalan kuva, et enempää etkä vähempää. Jatkat matkaasi ja muutut joka hetki täydemmin Jumalan kuvaksi, ja samalla näet kaikki muut ihmiset, näet kaikki muut Jumalan kuvat, tunnet olevasi osa kaikkia, olette yhtä ja samaa.  

Tunnet tuulen, luomisen tuulen, joka puhalsi ennen aikojen alkua. Sama tuuli puhalsi kerran ristiinnaulitun Kristuksen läpi. Tunnet Kristuksen, joka tuli joka suhteessa meidän kaltaiseksemme. On pimeää ja hengität ja rukoilet. Istut tuolilla, olet huoneessa, muurien sisällä, saaressa, meren keskellä, olet maailmassa. 

Teksti: Joel Haahtela

Kirjailija Joel Haahtela kirjoittaa tämän vuoden raamattumietiskelyt Piplia-lehteen.
Lue Piplia-lehti verkossa tai tilaa maksutta kotiisi

Lue myös:

kynttilä kämmenellä

Sydämen rukous, luomisen tuuli

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, tämä vastasi: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne (Luuk. 17:20–21). Lause voitaisiin myös…

mies kahvilassa katsoo ikkunasta ulos

Mitä syvimmin etsimme

Yksi Raamatun liikuttavimmista hetkistä on Johanneksen evankeliumin loppu, kun Magdalan Maria kiiruhtaa aamuhämärissä Jeesuksen haudalle ja löytää sen tyhjänä. Hetken…