Johdanto - Luonto, Raamattu ja sinä

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Psalmit 19:2

Kuinka kauan täytyy maan riutua, laidunten ja ruohon kuivettua? Villieläimet ja linnutkin katoavat ihmisten pahuuden tähden. Mutta he sanovat: »Kuka sen voi tietää, miten meille käy!
Jeremia 12:4

Kiinnostaako luonto sinua? Entä ympäristöasiat?

Ympäristöasioiden painoarvo on ratkaisevasti muuttunut viime aikoina. Joskus aiemmin saatettiin ajatella, että ympäristöasiat ovat jonkin erillisen ”ympäristöväen” kiinnostuksenkohteita.

Nyt ympäristöongelmien määrä on jo niin suuri, että käytännössä kukaan ei onnistu kokonaan välttymään niiltä, etenkään ilmastonmuutokselta. Monet kärsivät eriasteisesta ympäristöahdistuksesta: vaikeista tuntemuksista, jotka johtuvat merkittävässä määrin ympäristöongelmista.

Raamatusta löytyy runsain määrin aarteita luontoon ja ympäristöasioihin liittyen –yllätyksiäkin. Raamatussa on kuvausta alueellisista ympäristöongelmista: metsien ylihakkuusta ja luonnonresurssien ylikäytöstä. Mutta ennen kaikkea Raamattu käsittelee ympäristöteemaa syvätasolla. Sen tekstit tarjoavat heijastuspintoja ihmisen, muun luonnon ja pyhän suhteesta.

Raamattu kertoo elämästä toivon ja epätoivon välisessä jännitteessä, jossa ihminen kuulee Jumalan sanaa.

Lukuohjelman on kirjoittanut pastori ja ympäristötutkija, TT Panu Pihkala. Lukuohjelma myös Piplia-sovelluksessa.

Pohdittavaksi:

– Mitä tiedät tai muistat Raamatun luontopuheesta ennen lukuohjelman aloittamista?

– Mitä luonto merkitsee sinulle?

– Millä tavoin ympäristökysymykset vaikuttavat elämääsi?