#rauha: Rivienväleistä tuulee hitaasti

 

Edessäsi oleva kirja on tuhansia vuosia vanha.
Se kertoo miehestä, joka kirjoitti hiekkaan.
Et malta päästää sitä käsistäsi.
Jos haluat kääntää sivua, sulje silmäsi.

Rivienväleistä tuulee hitaasti.
Sama puhallus herätti tomun ihmiseksi.
Rohkeinta, mitä voit tehdä: hengittää.

Tämä on kirja, joka osaa lukea.

Sinun haurailla, rapisevilla sivuillasi väreilee kolme hiljaisuutta.

On Isän hiljaisuus, joka on rakastanut sinut eläväksi.
Tunnet pölyjen tanssivan sisälläsi.
Kaipaus unohtaa sovinnaisuuden.
Mitäpä luomisen tuulessa syntynyt ei uskaltaisi?

On Pojan hiljaisuus, joka ei tahdo kynää maan ja ajatusten väliin.
Kun hän lukee sinua, hän painaa kätensä lapaluillesi ja kääntää
korvansa ruumiisi puoleen.
Kaikki sanottu, sanomaton, on muruina pojan edessä
ja hän piirtää niistä rauhaa ja voimaa.
Yhtäkkiä uskallat ajatella kaikkea sitä, minkä olet jo pitkään halunnut työntää
mielestäsi pois.

On Hengen hiljaisuus.
Tunnet sen,
kun katselet jotakin vihreänä elävää
kun puut ovat puita, ja juuri siksi ne saavat suonesi kohisemaan.
Tämänkö hän kirjoitti?

Avaat silmäsi.
Kohtaat ikiaikaisen katseen.
Se on lempeä, utelias ja ilkikurinen.
Tämä kirja ei aio sulkea sinua.

Tiina Hallikainen
Kirjoittaja on pappi, sielunhoitaja ja retriitinohjaaja, joka on kiinnostunut ignatiaanisesta spiritualiteetista ja raamattumeditaatiosta. Teologian lisäksi hän on opiskellut kirjallisuutta, suomen kieltä, luovaa kirjoittamista ja mediatutkimusta.

#Syvemmälle
Psalmi 104
Joh. 8:1–11

Milloin viimeksi olet kuullut Jumalan kuiskauksen Raamatusta?


Teksti on osa Suomen Pipliaseuran julkaisemaa #rauha-materiaalia.

Koko materiaalin voit ladata pdf-muodossa tästä: #rauha. Rauha-materiaali on myös Piplia-sovelluksen lukuohjelmana.