Käännöstyön historia

Kristittyjen enemmistö on aina lukenut Raamattua käännöksinä. Eri aikoina käännökset ovat palvelleet aina uusia ja uusia lukijoita ja auttaneet heitä perehtymään Raamatun sanomaan.

Kristinuskoakin vanhempi ilmiö

Raamatunkääntäminen sanan laajassa merkityksessä on vanhempi ilmiö kuin kristinusko, sillä varhaisimmat Raamatun käännökset syntyvät jo ennen ajanlaskumme alkua. Raamatunkäännöstyön alkukohtana pidetään Nehemian kirjan 8. luvussa olevaa kertomusta siitä, kuinka leeviläiset lukivat kansalle Esran johdolla Mooseksen lakia ja selittivät sitä.

Raamatunkääntämisen historia limittyy läheisesti sen käytön ja leviämisen historiaan. Toisin kuin eräät muut maailman valtauskonnot, kristinusko on aina suhtautunut periaatteellisen myönteisesti oman pyhän tekstinsä kääntämiseen. Tämä on ensisijaisesti käytännöllinen seikka, sillä vain häviävän pieni vähemmistö kristityistä pystyy lukemaan Raamattua sen alkuperäisillä kielillä – hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Valtaosa kristityistä on aina lukenut tekstiä käännöksenä ja tulee aina tekemään niin, ja koska Raamatun kääntämiseen suhtaudutaan myönteisesti, Raamattua myös käännetään.

Raamatunkäännöstyön historia voidaan ryhmitellä neljään vaiheeseen: antiikkiin, keskiaikaan, reformaatioon ja uuteen aikaan. Kullakin näistä kausista on erityispiirteitä, ja vasta viimeisen vaiheen eli viimevuosisatojen aikana käännöstyö on kasvanut huomattavasti ja siitä on tullut kansainvälistä yhteistyötä.

Antiikki (300 eKr. – n. 500 jKr.)

Raamatunkäännöstyö alkoi antiikin aikana ja silloin syntyi joukko hyvin merkittäviä käännöksiä. Nämä käännökset ovat vaikuttaneet syvästi siihen, kuinka Raamatun sanoma ymmärretään ja kuinka se käännetään. Osa näistä käännöksistä kattaa vain Vanhan testamentin, ja koska antiikin aikana myös kirjoitettiin osa sekä Vanhan testamentin kirjoista että koko Uusi testamentti, Raamatun kirjoittaminen ja sen kääntäminen olivat tuolloin limittyneet. Erityisesti Vanhan testamentin kreikankielinen käännös vaikutti siihen, millaiseksi Uusi testamentti sanamuodoiltaan ja termistöltään muodostui.

Raamatun kääntäminen on ollut alusta alkaen osa kristinuskon toimintaa. Lähetystyön edistyminen ja kirkkojen toiminnan laajeneminen uusille alueilla tarkoitti jo antiikin aikana myös uusien Raamatun käännösten syntyä.

Antiikin aikana syntyivät myös ensimmäiset pohdinnat siitä, kuinka Raamattua oikein tulisi kääntää. Jo tuolloin oivallettiin, että tekstiä voi kääntää eri tavoin ja että käännöksen ja sen lähtötekstin välinen suhde on monimutkainen. Antiikista lähtien on puhuttu sanasanaisesta ja merkitykseen perustuvasta kääntämisestä.

Antiikin aikana syntyneet käännökset tunnetaan joko niiden erityisillä nimillä tai sitten kohdekielen mukaisilla nimillä. Näitä ovat Septuaginta, targumit, Pešitta, vanhalatinalaiset käännökset ja Vulgata, armeniankielinen, koptinkielinen, etiopiankielinen ja gootinkielinen käännös.

Keskiaika (500–1500)

Keskiaikaa pidetään kansanomaisesti pimeänä pysähtyneisyyden aikana, jolloin kaikki jähmettyi paikalleen. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut, vaan keskiaikana syntyi joukko raamatunkäännöksiä, joita käytetään vielä nykyäänkin.

Keskiajalla kristinusko järjestäytyi ja siitä tuli Välimeren alueen ja Euroopan valtauskonto. Vakiintunut kirkollinen järjestys päätyi käyttämään vakiotekstejä, jotka saivat siten määräävän aseman ja siksi näiden käännösten vaikutus tuntuu kaikkialla kristikunnassa ja näkyy kaikessa Raamatun käännöstyössä. Näitä vakiotekstejä ovat erityisesti kreikankielinen Raamattu (Septuaginta ja Uusi testamentti) sekä latinankielinen käännös Vulgata.

Vakiotekstien vaikutusta ei pidä aliarvioida, mutta kirkkojen toiminnan laajeneminen ja vakiotekstien käyttö johtivat tilanteisiin, joissa tavallinen kansa ei ymmärtänyt näitä tekstejä ja siksi niiden rinnalle syntyi uusia käännöksiä. Toisinaan tämä tapahtui kirkkojen johdon suosituksesta ja toisinaan niiden vastustuksesta huolimatta.

Keskiajalla käännöstyö laajeni ja syntyi käännöksiä arabiaksi, persiaksi, slaaviksi, komiksi, englanniksi, hollanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, espanjaksi ja jiddishiksi.

Reformaatio (1500–1700)

Reformaatio ravisutti läntistä kristinuskoa tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Sen tavoitteena oli palauttaa kristinusko aidompaan asuun, mutta sen seurauksena roomalais-katolinen kirkko hajosi. Reformaation ohjelma sai vaikutteita renessanssilta, jossa korostettiin paluuta alkulähteille. Kristinuskon lähteenä pidettiin Raamattua, joten oli luontevaa korostaa sen merkitystä, ei vain kirkolle vaan jokaiselle yksittäiselle kristitylle. Tämä johti väistämättä myös Raamatun kääntämiseen.

Niinpä reformaatio käynnisti voimakkaan raamatunkäännöstyön aallon, jonka seurauksena syntyi lukuisia yhä vieläkin arvovaltaisia käännöksiä. Näistä epäilemättä tunnetuin on englanninkielinen Kuningas Jaakon käännös. Reformaation seurauksena syntyivät myös varhaisimmat skandinaaviset ja balttilaiset Raamatun käännökset.

1700-luvun alkuun mennessä koko Raamattu oli painettu 25 eri kielelle. Reformaation aikana tai sen jälkeen aloitettiin käännöstyö vielä 28 uudelle kielelle.

Reformaatio ja sitä seuraava aika oli samalla kolonialismin synnyn aikaa. Siirtomaiden valloittamisen yhteydessä levitettiin myös kristinuskoa ja tässä yhteydessä laadittiin jälleen uusia Raamatun käännöksiä. Niinpä esimerkiksi puritaanisen lähetystyön yhteydessä julkaistiin jo 1600-luvun puolessa välissä koko Raamattu nykyisen Massachusettsin alueella puhutulle algonquianille. Samaan ryhmään kuuluvat myös nogay (Kaukasuksella) ja formosa (Taiwanin sittemmin hävinnyt alkuperäiskieli).

Kielet, joille koko Raamattu oli käännetty ennen vuotta 1500 (ensimmäisen tunnetun painoksen ilmestymisvuoden mukaan):

  • latina 1456
  • saksa 1466
  • italia 1471
  • ranska 1474
  • tsekki 1475
  • alasaksa 1475
  • hollanti 1477
  • heprea 1477
  • katalaani 1478
  • klassinen kreikka 1481
  • aramea 1482
  • slaavi 1491
  • ge’ez 1513
  • espanja 1514
  • arabia 1516
  • englanti 1526
  • jiddish 1544
  • persia 1546
  • klassinen syyria 1555
  • klassinen armenia 1565
  • gootti 1665

historiaa_artikkelikuva_lores_raamattu_RS17788_ENG03DJ-11

Kielet, joille vuosien 1500 ja 1700 välissä julkaistiin ensimmäinen Raamattu tai Uusi testamentti (kirjan ilmestymisvuoden mukaan):

  • portugali 1505
  • valkovenäjä 1517
  • puola 1522
  • tanska 1524
  • ruotsi 1526
  • unkari 1533
  • islanti 1540
  • nykykreikka 1547
  • suomi 1548
  • romania 1553
  • slovenia 1555
  • romani 1560
  • kroatti 1562
  • walesh 1567
  • baski 1571
  • iiri 1602
  • liettua 1625
  • malaji 1629
  • latvia 1637
  • saame 1648
  • algonquian 1655
  • nogay 1659
  • formosa 1661
  • serbia 1670
  • viro 1686

Uusi aika (1700–)

1700-luku merkitsi käännettä raamatunkäännöstyön historiassa, kun pietismi ja herätysliikkeiden synty käynnistivät protestanttisissa kirkoissa uudenlaisen lähetysharrastuksen. Tässä yhteydessä myös raamatunkäännöstyö laajeni merkittävällä tavalla Euroopan ulkopuolelle. Käännöstyön leviäminen merkitsi myös sen organisoitumista. Yhtyneiden Raamattuseurojen työn katsotaan alkaneen, kun British and Foreign Bible Society järjestäytyi vuonna 1804.

Pipliaseurojen järjestäytyminen merkitsi raamatunkäännöstyön kansainvälistymistä. Seurojen jäsenistö edusti pääasiassa protestanttisia kristittyjä, ja siksi niiden oli luontevaa tehdä yhteistyötä protestanttisten lähetysseurojen kanssa. Tämä merkitsi käännöstyön painopisteen siirtymistä yhä selkeämmin Afrikkaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.

Pipliaseurat järjestäytyivät Yhtyneiksi Raamattuseuroiksi vuonna 1946, pian toisen maailmansodan jälkeen. Syynä oli yhä kasvava käännös- ja levitystoiminta, jonka järkevä tekeminen vaati rajat ylittävää yhteistyötä. Sittemmin yhteistyöstä on tullut yksi raamatunkäännöstyön kulmakivistä.

Kasvava raamatunkäännöstyö yhdessä nousevan kielitieteen kanssa johti murrokseen myös käännöskäytännöissä. 1950- ja 60-luvulla alkanut kiinnostus kääntämisen teoreettisiin kysymyksiin johti uuden tieteenalan, käännöstieteen, syntyyn. Tässä yhteydessä kehitetyillä menetelmillä ja teoreettisilla lähestymistavoilla on ollut sittemmin ratkaisevan suuri merkitys Raamatun kääntämiseen. Käsite dynaaminen ekvivalenssi tarkoittaa monien mielestä samaa kuin järkevä tapa kääntää, vaikka näin ei välttämättä olekaan.

Uudella ajalla tehty raamatunkäännöstyö voidaan jakaa erilaisiin osiin. Toisaalta käännöstyötä tehtiin ja tehdään edelleen monien eurooppalaisten valtakielten parissa, mutta toimintaa kohdistuu myös perinteisten arvovaltaisten käännösten uudistamiseen. Tyypillisenä esimerkkinä voidaan pitää Kuningas Jaakon käännöksen uudistamistyötä 1800- ja 1900-luvuilla. Työ tuotti suuren joukon perinteisen käännöksen uudistettuja laitoksia, kuten esimerkiksi nimi New Revised Standard Version kertoo. Perinteisten arvovaltaisten käännösten rinnalle tehtiin myös kokonaan uusia, uusista teoreettisista lähtökohdista ponnistavia käännöksiä. Tällainen oli esimerkiksi vuonna 1972 julkaistu suomennos Uusi testamentti nykysuomeksi.

Eurooppalaisten valtakielten lisäksi käännöstyötä tehdään myös lähetyskentillä. Pitkään työ oli yksittäisten lähettien varassa – tässä yhteydessä läheteistä puhutaan usein kunnioittavaan sävyyn käännöstyön pioneereina. Eräs heistä on Martti Rautanen, ndongankielisen Raamatun kääntäjä. Nykyään tätä työtä johtavat ja organisoivat toimintaan erikoistuneet kansainväliset järjestöt, kuten Wycliffe Bible Translators ja Lutheran Bible Translators. Alan suurimman toimijan muodostavat Yhtyneet raamattuseurat. Nämä järjestöt jatkavat ja koordinoivat yksittäisten lähettien aloittamaa työtä. Ne myös osallistuvat aktiivisesti käännösteorioiden kehittämiseen ja kääntäjien ja käännösasiantuntijoiden kouluttamiseen.

Raamatunkäännösjärjestöjen johdolla suoritetun käännöstyön määrä on hämmästyttävä. Viimeisen 100 vuoden aikana julkaistujen käännösten määrä on moninkertaistunut: käännöksiä on jo julkaistu liki 2 000 uudella kielellä. Ilman kansainvälistä yhteistyötä ja lukemattomien työhön osallistuneiden ihmisten panosta tämä ei olisi voinut toteutua.