166 miljoonaa Raamattua löysi kodin viime vuonna

Raamatun sanat löytävät tien ihmisten sydämeen. Viime vuonna näin tapahtui miljoonia kertoja. 166 miljoonaa Raamattua, Uutta testamenttia tai muuta Raamatun osaa tavoitti lukijansa ympäri maailmaa, painetussa tai digitaalisessa muodossa.

Raamatun sanoma luo toivoa. Sitä tarvitaan. Maailman ihmisistä lähes 20 % elää köyhyysrajan alapuolella. Talouskriisi uhkaa heikentää monien toimeentuloa entisestään. Taloustilanne vaikuttaa myös Raamattujen saatavuuteen. Tuotantokustannukset ovat kasvaneet. Tarvitaan tukea, jotta ihmiset köyhissä maissa voivat hankkia tai saada oman Raamatun.

Yhdessä voimme saada paljon aikaan. Yli 200 maassa ja alueella toimii paikallinen Pipliaseura, joka pitää esillä Jumalan sanaa.

Sinun apuasi tarvitaan

Raamatun sanoma rakastavasta Jumalasta antaa turvaa kuohuvan maailman keskellä. Pipliaseurojen tehtävä on viedä Raamattu ihmisten luo silloinkin, kun se ei ole helppoa.

Egyptin Pipliaseura myy Raamattunsa hintaan, johon ihmisillä on varaa, ja jakaa niitä paljon myös ilmaiseksi. Koska painokustannukset ovat kohonneet talouskriisin myötä, tämä vaatii yhä enemmän varoja.

– Kolmannes egyptiläisistä elää köyhyysrajan alapuolella, alle yhdellä eurolla päivässä. Kristityt ovat muslimimaassa vähemmistö, ja monet heistä ovat keskimääräistä köyhempiä. Heillä ei ole varaa omaan Raamattuun, jos se on liian kallis, kertoo Amir Elhamy, Egyptin Pipliaseuran pääsihteeri.

Raamattuja tarvitaan lisää

Kiinassa jaetaan yli miljoona Raamattua vuosittain köyhimmille kristityille ja etsijöille. Tarve ilmaisille ja edullisille Raamatuille on valtava, sillä yli 90 % kiinalaisista ei ole koskaan kuullut Jeesuksesta. Raamattupaperin kallistuessa tarpeiden täyttäminen on entistä haastavampaa.
Tuemme erityisesti Algerian, Arabi-Israelin, Marokon ja Ukrainan Pipliaseuroja yleisellä tuella, mikä luo seuroille kaivattuja edellytyksiä toimia omassa maassaan, haastavissa tilanteissa.

Algeriasta on tullut yhä tiukemmin suljettu maa. Kristityt kohtaavat vihamielisyyttä, ja viranomaiset rajoittavat heidän uskonnonharjoitustaan. Työ köyhän ja työttömyyden vaivaaman kansan parissa ei ole helppoa, mutta se tuottaa tulosta. Kirkot kasvavat, ja samalla kasvaa tarve saada lisää Raamattuja.

Raamattu joka puhelimeen

Hyvä uutinen on, että Raamattu tavoittaa ihmiset digitaalisesti yhä suuremmassa osassa maailmaa. Raamatun lukeminen ja kuunteleminen puhelimelta on entistä tavallisempaa, ja ääniraamattu tavoittaa myös lukutaidottomia ihmisiä.
Yhä useampi Pipliaseura kehittääkin vauhdilla digitaalisia palveluitaan. Raamattu puhelimessa on edullinen, helppokäyttöinen ja aina mukana.

Anna Raamattulahja

Kaikkein vähävaraisimmilla ei ole varaa omaan Raamattuun. Lahjoittamalla osallistut Raamattujen tuotantokuluihin, jotta niitä voidaan jakaa tarvitseville. Lahjoita verkossa: piplia.fi/lahjoita

Tekstiviestilahjoitus
10 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA 1462 numeroon 16499.
20 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA20 1462 numeroon 16499.
Mobile Pay -lahjoitusnumero: 92600