Taru Nieminen aloitti Pipliaseuran kustannuspäällikkönä

Nainen istuu keinussa sisätiloissa ja katsoo kameraa ja hymyilee

Suomen Pipliaseuran uudeksi kustannuspäälliköksi on valittu Taru Nieminen. Hän siirtyy tehtävään Kirjapajasta, jossa hän työskenteli kustannustoimittajana seurakuntatyön kirjojen, tietokirjojen ja kaunokirjallisuuden parissa.

Niemisellä on 13 vuoden laaja kokemus kustannusalalta. Koulutukseltaan hän on teologi, sivuaineinaan suomen kieli ja kotimainen kirjallisuus. Lisäksi hän valmistui kaksi vuotta sitten IT-tradenomiksi. Hän on myös toiminut luottamushenkilönä evankelis-luterilaisessa kirkossa.

– Kun katsoin tehtävänkuvaa, siinä yhdistyi yllättävän moni asia, jota olen elämässäni opiskellut, tehnyt työkseni tai harrastanut vapaa-ajalla. Se tuntui hyvin omalta tehtävältä, Nieminen kertoo.

Uudessa tehtävässään Nieminen vastaa Pipliaseuran kustannustoiminnasta sekä siihen liittyvien painettujen ja digitaalisten sisältöjen kehittämisestä. Kustannustoiminnan tulevaisuudessa hän näkee mahdollisuuksia erityisesti digitaalisissa palveluissa. Niemisen mukaan kehittämisen lähtökohtana on kuitenkin aina käyttäjän tarpeiden ymmärtäminen.

– Tärkeintä on käyttäjälähtöisyys. Uusien ratkaisujen pitää aidosti palvella käyttäjiä ja tuoda heille hyötyä, hän sanoo.

Pipliaseuran työssä Niemistä puhuttelee erityisesti yhdenvertaisuus:

– Ajatus siitä, että kaikilla on mahdollisuus lukea Raamattua, on todella merkityksellinen, Nieminen toteaa.

Pipliaseurassa Nieminen aloitti elokuun alussa. Hän seuraa tehtävässä Antti Siukosta, joka edelleen jatkaa Pipliassa, hänen alaisuudessaan toimivat jatkossa kansainvälisen työn tiimi sekä seurakuntayhteyksien ja globaalikasvatuksen tiimi.

Raamattutaloon tulijalta on aina kysyttävä lempijae Raamatusta. Nieminen miettii hetken ja vastaa:

– Tämä jae on aina puhutellut, koska olen vähän sellainen huolehtimiseen taipuvainen tyyppi. Jae viestii sitä pyhää huolettomuutta, jota en ole vieläkään ihan oppinut: ”Voitte heittää kaikki huolenne hänelle, sillä hän välittää teistä.” (1. Piet. 5:7)