Kaikella on aikansa

Kävin taannoin seurakuntavierailulla Pieksämäellä. Vierailuajankohdan lähestyessä aloin ajatuksissani tehdä aikamatkaa koko omaan työhistoriaani.  

Minut vihittiin diakoniksi vuonna 1983 Pieksämäen maaseurakunnan kirkossa. Lupasin tuolloin sitoutua palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla niin kauan kuin minussa henki pihisee.  

Matka Pieksämäen Vanhasta kirkosta tuohon Pieksämäen Uuden kirkon Lähetyspyhään oli pitkä.  Paljon oli vettä virrannut Kymijoessa, Pilcomayossa tai Espoonjoessa näinä vuosikymmeninä. Ensin mainittu joki virtaa synnyinseuduillani Kymenlaaksossa, keskimmäinen Pohjois-Argentiinassa ja viimeinen nykyisellä kotiseudullani Espoossa.  

Aloitin työurani diakoniatyössä, jatkoin paikallisseurakunnan lähetyssihteerinä. Vuonna 1998 ovi avautui Suomen Pipliaseuraan, jonne hakeuduin ennen kaikkea Raamatun ja seuran ekumeenisuuden vuoksi.  

Monipuoliset työtehtäväni ovat vieneet minua ympäri Suomea ja ympäri maailmaa, myös sinne Pilcomayo-joen pölyisille penkereille. Pienen matkaryhmän kanssa osallistuimme suoreen juhlaan, kun Argentiinan ensimmäinen alkuperäiskielinen raamatunkäännös julkaistiin wichí-kielelle.  

Minua on koskettanut suuresti kohtaamiset raamatunkääntäjien kanssa eri maissa. Nämä sinnikkäät ammattilaiset uurastavat vuosikausia sitoutuneesti, jotta heidän oma kansansa saisi Raamatun paikallisella kielellä. Vaikuttavaa on ollut kuulla myös Raamatun lukijoilta spontaaneita kommentteja omakielisen raamatunkäännöksen merkityksestä: ”Vasta nyt Jeesus on yksi meistä. Vasta nyt meidät on nähty.” Aivan yhtä vaikuttavana olen kokenut tilanteet, joissa syrjäkylän perheenäiti kertoo innoissaan, millaisen muutoksen lukutaito on tuonut niin hänen kuin koko perheensä elämään.  

Jaan vielä yhden tuokiokuvan Pilcomayo-joen rannalta, Santa Marian wichi-kylästä. Olimme parin työtoverini pakkaamassa jeeppiä, sillä edessä oli pitkä ajomatka. Auton viereen kerääntyi suuri joukko kyläläisiä. He seisoivat isona hiljaisena joukkona ympärillämme kuin odottaen. Kysyin Christobalilta, argentiinalaiselta työtoveriltani, mitä ihmiset halusivat. ”Eivät mitään. He ovat tulleet saattamaan teitä. Sebedeo, kylän pastori, haluaa siunata teidät matkaan”, Christobal vastasi. Hiljaisella äänellä Sebedeo, vanha ryppyinen wichi-mies, rukoili meidän jokaisen puolesta. Siinä hetkessä pyhyys kosketti. Kyläläisten rukousten ja siunausten saattamina matkamme jatkui. 

Jään joulukuun alussa eläkkeelle. Yksi ajanjakso päättyy. Olen hyvin kiitollinen, että sain osallistua omalla paikallani pipliaseurojen maailmanlaajaan ja merkitykselliseen työhön. Samalla ajattelen kiitollisuudella kaikkia, yksityisiä ihmisiä kuin seurakuntia, jotka omalla tuellaan mahdollistavat Pipliaseuran työn.  

Siunaus meitä kaikkia kantakoon nyt ja aina! 

Teksti: Satu Toukkari
Kuva: Satu Intiassa, jossa pipliaseurat kääntävät 110 vähemmistökielelle Raamattua. Lue lisää raamatunkäännöstyöstä.