Kun sanat katoavat 

Mielen täyttävistä vaikeista tunteista pelottavin on tyhjyys – tila, jossa ei saa kiinni ajatuksistaan. Pelko ja ahdistuskin täyttävät mielen, mutta tyhjyys on pelkkää kumisevaa hiljaisuutta. Sanojen kautta ihminen jäsentää itseään ja todellisuutta, ja siksi niiden katoaminen tuntuu raskaalta.

Sanat tuntuvat katoavan erityisesti elämän suurissa käännekohdissa. Kun elämä tai mieli muuttuu, ja sanojen tarve on suurimmillaan, ne usein loistavat poissaolollaan. Vähän kuin Jumalankin saattaa tuntea voimakkaimmin hänen poissaolonsa kautta, sanojen voiman huomaa niiden kadotessa.

Hengellisessä perinteessä tämän kaltainen tyhjyys ei kuitenkaan ole pelkkää tyhjyyttä, vaan tärkeä osa ihmisenä kasvua. Tätä kokemusta on kutsuttu sielun pimeäksi yöksi: vaiheeksi, jossa vanha tapa jäsentää todellisuutta purkautuu uuden tieltä.

Sanattomuus on tärkeä vaihe kasvua: Se vie sielun syvempiin kerroksiin, joissa lauseiden tilalla ovat aistimukset – muistojen esikielelliset vuosikerrat. Esiin nousevat keholliset muistot, ydinuskomukset, perusturva tai -turvattomuus. Kun ihminen ei voi puhua itseään pakoon, hän kohtaa aidon minänsä, mutta myös sen, mikä on sanojen tuolla puolen.

Matteuksen evankeliumissa (Matt. 9:17) Jeesus puhuu uudesta viinistä ja vanhoista leileistä eli säilytysastioista, ja siitä, kuinka vanhaa viiniä ei voi laittaa uusiin astioihin, etteivät ne mene rikki. Tuohon aikaan viini säilytettiin nahkaisissa säilytyspusseissa, jotka kovettuivat käytössä joustamattomiksi. Käymisvaiheessa ollut uusi viini olisi rikkonut ne, joten siksi uusi viini oli kaadettava uusiin, joustaviin säilytysastioihin.

Jeesus käytti vertausta kuvaamaan sitä, että hänen uusi tapansa ymmärtää uskoa ei mahtunut vanhoihin rakenteisiin, ja siksi rakenteet alkoivat rakoilla. Voisiko olla niin, että jotain samankaltaista tapahtuu myös ihmiselle, kun hän uudistuu ja kasvaa lähemmäs sitä, joksi hänet on tarkoitettu? Uusi ei kasva vanhan päälle, vaan vanha on ensin purettava.

Jos nyt olet vaiheessa, jossa vanhat selitykset ovat menettäneet voimansa, ja olo on tyhjä, voisiko kyse olla siitä, että on syntymässä jotain uutta?  Ehkä sanattomuus ei olekaan merkki siitä, että jotain puuttuu, vaan että jotain muuttuu. Vanha hajoaa, koska uuden on aika tulla.

Ei uutta viiniä vanhoihin astioihin – muuten ne särkyvät. Uudet sanat tarvitsevat uuden astian.

Teksti: Hanna Kivisalo

Piplia-lehden yksi suosituimmista palstoista on raamattumietiskely. Tänä vuonna tekstit kirjoittaa teologi, opettaja ja kirjailija Hanna Kivisalo. 

Liity kannattajajäseneksemme, niin saat Piplia-lehden kotiisi kannettuna neljä kertaa vuodessa, ja olet mukana tukemassa raamattutyötä niin maailmalla kuin Suomessa.