Toivo on täällä

vauva seimessä

Ei aavistanut kansa, joka pimeydessä vaeltaa, että hetki oli koittanut. Kaupungin nukkuessa tuhatvuotista untaan kattojen ylle oli syttynyt tähti, jonka säde kulki halki ikuisuuden ja osui seimeen Beetlehemissä.

Ei tullut maanjäristystä eikä sotajoukkoja. Ei myrskyä repimään temppelin esirippua kahtia, ei aseita sortajien käsistä. Hiljaisuuden leikkasi pienen lapsen itku.

Itku oli niin hento, että sen kuuli vain kaksi ihmistä, mutta sen voima tuli taivaasta. Itku kohosi korkeammalle kuin temppelin katto. Se kantoi voimaa, joka oli suurempi kuin kaikki maailman myrskyt ja maanjäristykset, ja silti sen kauneus riisui aseista kaikki, jotka itkun kuulivat.

Ei aavistanut kansa, joka pimeydessä vaeltaa, että hetki oli koittanut. Että kuoleman varjon maassa vaeltaville koittaisi valkeus. Että heille, joita elämä oli vaatinut verolle, jotka olivat raskaana surusta ja hiljaisista taisteluista – heille oli syntynyt toivo.

Ne, jotka saapuivat seimelle, putosivat polvilleen. Ei ollut sanoja, oli vain lapsen itku: enkelten laulu iholla, ilma tiheänä tähtiä. Itku tarttui jokaiseen seimen äärellä. Se sekoittui hämmennyksen, sitten helpotukseen ja taittui ilon ja riemun täyttämään nauruun:

Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Toivo on täällä.

Teksti: Hanna Kivisalo

Lue myös

Nainen pitelee käsissään kirjaa "Tässä olen"

Miten hiljentyä Jumalan äärelle arjessa?

Miten hiljentyä Jumalan äärelle joka päivä? Kokeile Tässä olen -harjoituksia. Kaipaatko arkeen pientä hetkeä hiljentymiselle, rukoukselle ja Raamatulle? Tässä olen…

nainen ja mies pöydän ääressä, katsovat puhelimesta Raamattu 2028

Hiljaa tällaisella hetkellä

”Jos olet hiljaa tällaisella hetkellä.” Uudessa Esterin kirjan käännöksessä tämä ajatus ujuttautuu erään vaiteliaan naisen päähän. Ester on diasporassa elävän…

kaksi kuksaa ja puhelin, jossa näkyvillä Raamattu 2028 logo

Yhteisö tekee perheen

Lähitalojen naiset kiersivät kertomassa, että Noomille oli syntynyt poika. Noomille on syntynyt poika! Mikä ilo, oma lapsi! Mutta hetkinen, mitenkäs…