Meiltä kaikilta on kysytty kuluneen vuoden aikana kestävyyttä. Olemme joutuneet tottumaan siihen, ettei korona mennyt ohi kesässä, syksyssä eikä talvessakaan.…
Koronavuosi 2020 oli Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelmalle suuri haaste. Vuosi korosti ruohonjuuritason työntekijöiden merkitystä Pipliaseuran lukutaitotyön mahdollistajina. Tammikuussa 2021 kokoontuivat…
Vuosi sitten näihin aikoihin Tansanian Pipliaseura oli juuri aloittanut kaksi uutta raamatunkäännöshanketta Tansaniassa. Tammikuussa kollegani ja minä olimme keskustelleet seurakuntien…
Olemme vasta paastonajan alussa, sillä ensi sunnuntaina on toinen paastonajan sunnuntai. Mielestäni on hyvä asia, että laskeudumme hitaasti kohti pääsiäistä,…
Tänään tuhkakeskiviikkona 17.2.2021 alkaa paastonaika, joka päättyy pääsiäisaamun riemujuhlaan. Suomalaisessa arjessa tuhkakeskiviikko ja paaston alkaminen harvoin nousee uutisiin. Paastoa edeltävä…
Tuntuu kuin ihmiskunnan keskeltä nousisi tänään yhteinen huokaus. ”Syvyydestä minä huudan.” Milloin tämä loppuu? Milloin pääsen asioimaan marketissa vailla maskia,…
Saamelaisten kansallispäivää 6.2. juhlitaan tänä vuonna etäyhteyksin. Etänä oleminen on tullut saamenmaalla asuessani tutuksi jo kauan ennen Covid-19 pandemiaa. Maantieteellinen…
Vähemmistöasemassa oleville kielille raamatunkäännös on usein ensimmäinen omakielinen kirjallinen tuote. Oman äidinkielen näkyväksi tekeminen tekee näkyväksi paitsi kansan, myös yksilön…
Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.-25.1.2021. Rukousviikko on kansainvälinen rukousliike, joka on laajasti tunnettu eri puolilla maailmaa. Sitä on vietetty…
Raamatunkääntäjän suhteessa käännökseen on useita vaiheita. Alussa kyse on vain unelmasta, sitten konkreettisesta suunnitelmasta. Kun käännöstyö lopulta käynnistyy, suhde syntyvään…