Korona laittoi lukutaitoryhmät tauolle – nyt opiskellaan pienryhmissä kasvomaskit kasvoilla

Useissa Afrikan maissa tuli keväällä voimaan kokoontumiskielto koronaviruksen aiheuttaman uhan takia. Maissa, joissa terveydenhuollon kattavuus on normaalioloissakin rajallinen, tehtiin sulkupäätöksiä ennakoivasti. Pipliaseuran Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelman lukutaitoluokatkin jäivät rajoitusten myötä tauolle tai pidettiin lyhennettyinä ja valmistujaisjuhlia jouduttiin perumaan.

Rajoitusten keskellä saatiin kuitenkin oppimateriaaleja valmistettua ja opettajia koulutettua normaalisti.

Koronatietoa lukutaitokyliin

Kerroimme huhtikuussa lukutaitokyliin tehdyistä julisteista, joiden avulla levitettiin asianmukaista tietoa covid-19-virukselta suojautumisesta lukutaitotyön piirissä oleviin kyliin.

Ensimmäiset julisteet tehtiin lomwen vähemmistökielellä Malawissa.

– Tulostimme julisteita värillisille papereille, koska se näytti kauniimmalta. Julisteita annettiin kaikille opettajille, ja he käyttivät niitä hygieniaohjeiden kertomiseen lukutaitoryhmissä ja koko kylässä. Lisäksi jaoimme julisteita myös kyläpäälliköille ja pastoreille, kertoo lukutaitokoordinaattori Patrick Gondwe Malawista.

Materiaali lähti hiukan yllättäen leviämään ympäri maailmaa, ja saman julisteen ohjeet ovat nyt luettavissa yli kymmenellä kielellä aina Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa asti.

Työmme ansiosta lukemaan oppineet naiset ovat voineet myös olla siunaukseksi omissa kylissään ja kertoa muillekin, miten virukselta suojaudutaan oikein.

Lukutaitoluokat käynnistyivät jälleen heinäkuussa

Kenian ja Tansanian pipliaseurat ovat voineet käynnistää lukutaitoluokat uudelleen heinäkuussa. Molemmissa maissa myös koulut aukesivat sulun jälkeen.

Keniassa kokoontumiset on rajoitettu 15 henkilöön, minkä takia turkanankieliset lukutaitoluokat kokoontuvat toistaiseksi pienemmissä ryhmissä. Opettajilla ja oppilailla on kasvomaskit, ja tunneilla pidetään huolta turvaväleistä ja käsihygieniasta.

Tansaniassa kagulunkielisissä ryhmissä aloitti kesällä yli 700 lukutaito-oppilasta. Maassa on todettu vain reilut 500 tartuntaa, ja yhteiskunta on pystynyt palaamaan normaalielämään kevään sulkujen jälkeen.

Lue lisää:

Lahjoita lukutaitotyöhön
Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelma
Agricola-kampanja lukutaidon hyväksi