Sinun lahjoituksesi auttaa
Toivoa tähän päivään, uskoa tulevaisuuteen
Pipliaseuran työn kautta
- tavoitetaan ihmiset heidän omalla kielellään
- luodaan pohja luku- ja kirjoitustaidolle
- vaikutetaan syrjiviin asenteisiin
- herätetään mielenkiintoa Raamattua kohtaan
Kiitos, kun olet mukana ja lahjoitat!

Tee kertalahjoitus tai tule kuukausilahjoittajaksi
Rukoile rauhaa Pyhälle maalle
Rukoile sodan ja väkivallan loppumista ja rauhaa kaikille osapuolille.
Rukoile viisautta tiimeille, että Jumala saisi johdattaa heidän työtään,
että mahdollisuudet tavoittaa perheitä pysyisivät avoimina.
Rukoile, että pipliaseurojen työntekijät pysyisivät turvassa.
Pipliaseurat vievät toivon sanomaa sodan repimille perheille. Kolme Pyhän maan Pipliaseuraa toimii seurakuntien kanssa hätää kärsivien hyväksi.
Anna tukesi Pyhän maan lapsille tänä jouluna.

Ei unohdeta Ukrainaa
Yksi kuluneen syksyn pysäyttävimmistä hetkistä oli, kun saimme Pipliaseuraan kirjeen Ukrainasta.
”Me olemme väsyneitä, mutta meitä ei ole särjetty. Me taistelemme isänmaamme puolesta kaikilla rintamilla. Toivomme on Herrassa, aseemme on rukous.”
Näillä vapaasti suomennetuilla sanoilla Ukrainan Pipliaseuran pääsihteeri Oleksandr Babiychuk lähestyi suomalaisia.
Tänä jouluna toiveemme on, että voisimme viedä jouluevankeliumin jokaiseen ukrainalaiseen kotiin.
Sinä voit mahdollistaa sen. Pienikin lahjasi on viesti välittämisestä. Lahjoita nyt.

Lukutaitoa ensimmäistä kertaa omalla kielellä
Meille lukutaito on itsestäänselvyys, monelle se ei sitä ole. Esimerkiksi Namibiassa vain joka kolmas dhimbankielisistä osaa lukea. Piplian lukutaitotyö ulottuu viiteen Afrikan maahan, jossa 20 000 naista oppii lukemaan omalla äidinkielellään.
Tule mukaan lukutaitotyöhön, lahjoita nyt!

Lahjoita puhelimella
Tekstiviestilahjoitus
10 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA numeroon 16499.
20 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA20 numeroon 16499.
Lahjoitussoitto: lahjoita 20 € soittamalla numeroon 0600 95126 (hinta 20,11+pvm)
Tekstiviesti- ja lahjoitussoittopalvelun tarjoaa Securycast oy
Mobile pay -lahjoitusnumero: 92600

Tee tilisiirto
Pipliaseuran lahjoitustili: Danske Bank FI58 8000 1800 0557 83
Viitenumero: 58463
Lahjoituksesi käytetään maailmanlaajuiseen raamattutyöhön siellä, missä tarve on suurin.
