Tee kertalahjoitus tai tule kuukausilahjoittajaksi

Kiinan miljoonat kristityt odottavat omaa Raamattua

Raamattu pitäisi viedä jokaisen ihmisen saataville, jotta jokainen voisi kuulla evankeliumin kirkkaasti. Raamatun tunteminen antaa jokaiselle mahdollisuuden juurtua toivoon ja totuuteen.

Miljoonat kristityt odottavat omaa Raamattua Kiinassa. Antaisitko sinä sen heille?

Vain 25  € lahjoituksella voimme ojentaa Jumalan sanan kymmenelle sitä kaipaavalle. Lahjoita nyt!

Kuvassa vanha kiinalainen nainen kansallispuvussa pitää kädessään Raamattua ja hymyilee.

Anna parempi tulevaisuus naisille

Teemme työtä, jotta naiset oppivat lukemaan ensi kertaa omalla äidinkielellään. Lahjoittamalla tuot suuren muutoksen naisen, perheen ja kokonaisen kylän elämään.

Lukemaan oppiminen auttaa työnsaannissa ja nostaa kokonaisia perheitä köyhyydestä. Lukutaitoinen äiti vie kouluun myös lapsensa, ja hyvän kierre saa alun.

Lukutaito-oppilas kirjoittaa luokan edessä liitutaululle.

Tue kärsiviä kristittyjä

Tänä talvena keräämme varoja, jotta voimme konkreettisesti olla kärsivien kristittyjen tukena maissa, joissa uskonnonvapaus on rajoitettua ja kristittyjen arki on haastavaa.

Lahjoitustesi avulla painetaan ja levitetään Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta jokaiselle niitä kaipaavalle sekä tuetaan Pipliaseurojen toimintaa Algeriassa, Azerbaidžanissa ja Israelissa.

Lahjoita nyt!

Värikkäisiin kankaisiin pukeutuneet ihmiset kävelevät aavikolla.

Toivoa tähän päivään, uskoa tulevaisuuteen

Pipliaseuran työn kautta

  • tavoitetaan ihmiset heidän omalla kielellään
  • luodaan pohja luku- ja kirjoitustaidolle
  • vaikutetaan syrjiviin asenteisiin
  • herätetään mielenkiintoa Raamattua kohtaan

Kiitos, kun olet mukana ja lahjoitat!

Namibialaiset lapset tanssivat ulkona iloisesti hymyillen.

Lahjoita puhelimella

Tekstiviestilahjoitus
10 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA numeroon 16499.
20 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA20 numeroon 16499.

Lahjoitussoitto: lahjoita 20 € soittamalla numeroon 0600 95126 (hinta 20,11+pvm)

Tekstiviesti- ja lahjoitussoittopalvelun tarjoaa Securycast oy

Mobile pay -lahjoitusnumero: 92600

Käsi pitelee puhelinta hämärässä valaistuksessa.

Tee tilisiirto

Pipliaseuran lahjoitustili: Danske Bank FI58 8000 1800 0557 83

Viitenumero: 58463

Lahjoituksesi käytetään maailmanlaajuiseen raamattutyöhön siellä, missä tarve on suurin.

Kaksi egyptiläistä pikkupoikaa pitelee sylissään lahjaksi saamiaan raamattureppuja.