AJANKOHTAISTA, TIEDOTE, YLEINEN |

TIEDOTE: UT2020-käännös käytössä vuoden – käännöksellä noin puoli miljoonaa käyttäjää

Nuori mies kuuntelee UT2020:aa raitiovaunupysäkillä

Uusi testamentti 2020 täyttää tällä viikolla vuoden. Vuoden aikana UT2020-käännökselle on kertynyt Raamattu.fi-palvelussa ja Piplia-sovelluksessa noin puoli miljoonaa yhteenlaskettua käyttäjää. Äänikirja on saanut erityisen hyvää palautetta.


”Moni Raamatun teksti on auennut minulle kunnolla UT2020-käännöksen myötä. Ikään kuin tullut lähemmäksi itseä.”
– Anonyymi vastaaja, UT2020-kysely 2021

UT2020 on ensimmäinen raamatunkäännös, joka on käännetty alkutekstin koineekreikasta mobiilikäyttäjille.* Nyt vuoden rajapyykin kohdalla UT2020-käännökselle on kertynyt Raamattu.fi-palvelussa ja Piplia-sovelluksessa noin puoli miljoonaa yhteenlaskettua käyttäjää. Kävijämäärien lisäksi tuore kysely vahvistaa, ettei UT2020 ole jäänyt pienen piirin käännökseksi.

UT2020 lisännyt Raamatun käyttöä

Käännös on lisännyt Raamatun käyttöä lähes puolella kyselyyn vastanneista lukijoista ja kuuntelijoista (47 %), ja suurin osa käyttäjistä (82 %) sanoo suosittelevansa käännöstä muille. Niistä käyttäjistä, jotka eivät lue tai eivät ole lukeneet muita raamatunkäännöksiä, 55 % sanoo UT2020-käännöksen lisänneen heidän Raamatun käyttöään.

Tiedot perustuvat syys–lokakuussa 2021 toteutettuun UT2020-lukija- ja kuuntelijakyselyyn, johon vastasi 761 käännöksen lukijaa ja kuuntelijaa.

Käyttäjiä laajasti eri kristillisistä viitekehyksistä

Kyselyyn vastaajista 28 % on 61–70-vuotiaita, mutta samalla myös kaikkia muita ikäluokkia on hyvin edustettuina. Suurin käyttäjäryhmä on evankelis–luterilaiset (71 %). Käyttäjiä on laajasti myös eri herätysliikkeistä ja suuntauksista kirkon sisällä sekä muista kirkkokunnista ja kristillisistä viiteryhmistä. Vastaajat kertovat lukeneensa tai lukevansa säännöllisesti myös aiempia raamatunkäännöksiä.

Vuoden 1992 käännöksen lukijoilla UT2020-käännös on lisännyt Raamatun käyttöä vielä hieman keskiarvoa enemmän (51 %), ja heistä uutta käännöstä suosittelee myös hieman keskiarvoa suurempi joukko (87 %). 1933/38-käännöksen lukijoilla vastaavat luvut ovat: UT2020 lisännyt Raamatun käyttöä (41 %) ja suosittelee UT2020-käännöstä (80 %).

Äänikirja suosittu

”Se on hyvä, tunnen olevani toisen henkilön kanssa.” – Anonyymi vastaaja äänikirjasta, UT2020-kysely 2021.

Piplia-sovelluksessa äänikirjojen jokin luku on kuunneltu 370 000 kertaa alusta loppuun. Se kertoo, että palvelussa vietetään aikaa ja että äänikirja on suosittu myös Raamatun vastaanotossa. Kuuntelumahdollisuus on todennäköisesti tuonut Raamatun äärelle myös uusia ihmisiä.

”En osaa arvioida oikein käännöstä, koska kuuntelin nyt ensimmäisen kerran koko Uuden testamentin, mutta kieli oli hyvää.” – Anonyymi vastaaja, UT2020-kysely 2021. Vastaaja ei ollut aiemmin lukenut muita raamatunkäännöksiä.

”Ehdottoman hyvä lisä, myös moni kirkkoon kuulumaton tuttuni on tutustunut äänikirjaan.” – Anonyymi vastaaja, UT2020-kysely 2021.

Erityisen hyvää palautetta on saanut äänikirjan lukija Krista Kosonen, jonka luenta ja ääni koetaan miellyttäväksi, selkeäksi ja ammattimaiseksi.

Käännökseen perehtyminen lisännyt myönteisyyttä

”Käännös on aivan huippu, todella inspiroiva, tuore, upea ja silmiä avaava lukukokemus ihmiselle, joka on lapsesta asti lukenut Raamattua.” – Anonyymi vastaaja, UT2020-kysely 2021

Käännökseen perehtyminen on myös muuttanut ensi käsityksiä käännöksestä pääosin positiiviseen suuntaan. Vapaissa vastauksissa kuvataan muun muassa, että aluksi kieli tuntui oudolta ja turhan yksinkertaiselta, sittemmin enemmän inhimilliseltä kuin muissa käännöksissä. Tai että alun skeptisyyden jälkeen käännös on tullut ajan kanssa paremmaksi. Useille jo edeltävä myönteinen mielikuva on vahvistunut. Käännöstä on kuvattu paikoin hyvin oivaltavaksi ja kerrottu, että oma käsitys on vahvistunut: tällaista käännöstä tarvitaan.

”Se on helpommin lähestyttävä kuin osasin odottaa.” – Anonyymi vastaaja, UT2020-kysely 2021. Vastaaja ei ollut aiemmin lukenut muita raamatunkäännöksiä.

Erittäin hyvän arvosanan 4–5 (asteikolla 1–5) UT2020 saa kaikilta vastaajilta siinä, että se on ymmärrettävä, tyylillisesti sopiva, käännöksenä onnistunut, helppo lukea kännykän ruudulta tai sopiva ääneen luettavaksi ja kuunneltavaksi.

Kääntämisessä ei yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua

Jonkin verran lukijoita ja kuuntelijoita mietitytti alkukielen mukaisuus, varsinkin kun oma kielitaito ei yllä koineekreikkaan sitä tarkistamaan. Perinteisten termien korvaaminen uusilla ei ole miellyttänyt kaikkia; samalla kuitenkin osa palautteenantajista sanoi ymmärtävänsä, ettei kääntämisessä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Myös luottamusta käännöksen tekijöihin ilmaistiin. Toisaalta käännökseen kaivattiin vakavuutta ja itselle tuttua raamattukieltä.

Palautetta ovat keränneet lisäksi jotkin tekniset seikat, kuten toive äänikirjan yhtäjaksoisesta kuuntelemisesta ja helposta copy–paste-toiminnosta. Kestopalaute on ollut myös toive painetusta UT2020-käännöksestä.

UT2020-käännöstä luetaan usein itsekseen

Monet vastasivat lukevansa käännöstä yksin. UT2020-kännykkäkäännös madaltaa osaltaan Raamatun lukemisen kynnystä eri tilanteissa: se on helppo ottaa luettavaksi esimerkiksi bussissa tai kuunneltavaksi illalla nukkumaan mennessä. Monet ovat käyttäneet käännöstä myös rukoushetkissä ja messuissa sekä raamattupiireissä tai muissa ryhmissä. Jotkut kertovat, että lukevat käännöstä perhepiirissä ääneen.

Erityisesti työssään Raamattua tarvitsevat mainitsevat, että UT2020 on ollut rippikoulukäytössä, heillä apuna saarnan valmistelussa tai mukana eri käännösten vertailussa.

UT2020-käännös Helsingin Kirjamessuilla

Yksivuotias UT2020 on esillä myös Helsingin Kirjamessuilla Pipliaseuran ständillä lauantaina 30.10.2021 klo 12. Paikalla on myös Krista Kosonen, joka haastattelun jälkeen lukee ääneen UT2020-käännöstä yleisön toiveiden mukaisesti. Toiveita kuultavista raamatunkohdista voi esittää etukäteen osoitteessa www.piplia.fi/kirjamessut. Osa yleisötoiveista toteutetaan paikan päällä.

Lisätietoja

Suomen Pipliaseura

Terhi Huovari: terhi.huovari@piplia.fi, puh. +358 40 546 9016
viestintä- ja varainhankintajohtaja

Markku Kotila: markku.kotila@piplia.fi, puh. 010 838 6512
toiminnanjohtaja

Kuvamateriaalia

www.piplia.fi/materiaalit/ut2020

Mistä UT2020 löytyy?

Teksti: www.raamattu.fi
Teksti ja äänikirja: Piplia-sovellus
Lataa Google Playsta tai App Storesta

Äänikirja löytyy myös mp3-muodossa hyvin varustelluista verkkokaupoista.

—————

*UT2020-käännöksen fokuksessa on vastaanottaja, joka voi olla samaan aikaan sekä käyttäjä, lukija että kuuntelija. Tämä on vaikuttanut osaltaan käännöstekstin muotoiluun, samoin kuin käännöksen suuntaaminen mobiilikäyttäjille, kuten puhelimen pieni näyttö ja käyttöympäristö. Dialogi vastaanottajien kanssa on ollut tärkeä periaate lukijoiden kielentajun ja tekstin välisen resonanssin testaamiseksi. Kääntämisen aikana kaikki käännösjaksot testattiin lähes 3 000 lukijalla, ja saatu palaute otettiin huomioon tekstin viimeistelyssä. Kääntäjäryhmän ja ekumeenisen ohjausryhmän sisäisenä työvälineenä hyödynnettiin Elisaksi nimettyä mallilukijaa. Tavoitteena oli tuottaa ymmärrettävä ja rikas nykysuomen käännös, joka on mahdollisimman uskollinen alkutekstin merkityksille. Käännös on raamatunkääntämisen alueella ainoa laatuaan, myös kansainvälisesti. Käännöksen rahoittivat Suomen Pipliaseura ja Suomen evankelis–luterilainen kirkko. Vähemmistökirkot osallistuivat kustannuksiin ohjausryhmäedustajiensa resurssikulujen muodossa.

Mistä käännöksessä on kysymys: https://www.piplia.fi/raamattu/ut2020/
Käännöksen tekijät: https://www.piplia.fi/raamattu/ut2020/ut2020-kaannoksen-tyoryhma/

Avainsanat: , ,