09.05.2018

Blogi: Anna valosi ja hymysi loistaa

Seurasin lauantaina televisiosta lehmien kevätriemua, kun Viikin koetilan asukit pääsivät ensimmäistä kertaa talven jälkeen ulos. Yleensä hitaasti liikkuvat ja rauhalliset…
20.04.2018

Suurin yhteinen tekijä

Aleksej Sjöberg (ort.), pastori Tapio Lohikko (baptistit), Emil Anton (kat.) ja Olli Hallikainen (ev.lut.) vaihtoivat lopuksi ajatuksia hyvähenkisessä paneelikeskustelussa. Vaikka…
19.04.2018

Blogi: Voimia, Tomi!

Huomasin tänään, että Tomi oli pitkästä aikaa päivittänyt Facebookiaan. Sivulle oli ilmestynyt kuva, jossa hän oli kokkaamassa keittiössään. Minussa heräsi…
05.04.2018

Blogi: Maailman avaaja

Kaikista nykyaikaisista hoitotoimista huolimatta 80-vuotiaan Sepon silmänrappeumatauti on edennyt niin pitkälle, että edes suurennuslasin avulla hän ei tahdo saada selvää…
23.03.2018

Blogi: Kunnian ja häpeän päivä

Raamatun kääntäminen on aina Raamatun tulkintaa. Useinkaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta. Todellisessa elämässä erilaiset, jopa vastakkaisetkin tulkinnat ovat…
22.03.2018

Blogi: Kaikki samassa kuvassa

Joskus joutuu jälkikäteen harmittelemaan, ettei ole jaksanut kaivaa kännykkää tai kameraa esille. Sitä vain jää ihastelemaan vastakohtien luomaa hyvän mielen…
15.03.2018

Blogi: Voimaannuttavaa kuvaa etsimässä

Juttelen vieraan kanssa omassa olohuoneessamme. Martta, silloin vasta kolme-neljävuotias, leikkii omia leikkejään lattialla. Hän ponkaisee pystyyn ja kiipeää syliin. Otan…
08.03.2018

Blogi: Tacka nej

Joukko ruotsalaisia mediavaikuttajia perusti kolme vuotta sitten aloitteen nimeltä #tackanej. Nämä miehet kyllästyivät siihen, että erilaiset paneelikeskustelut ja televisio-ohjelmat täyttyivät…
08.03.2018

Blogi: Suomalaisen naisen kiitos!

Se on kiittämisen paikka, kun kaikki ei ole täydellisestä, mutta moni asia on hyvin. Istun pöydän ääressä lämpimät villasukat jalassa.…