Helena Kauppila Piplian koulutuspäälliköksi
Teologian maisteri Helena Kauppila on valittu Suomen Pipliaseuran koulutuspäälliköksi. Kauppila siirtyy tehtävään Diakonia-ammattikorkeakoulusta, jossa hän on toiminut lehtorina viimeisen kuuden vuoden ajan.
– Olen aiemmin kouluttanut muun muassa kontekstuaalista raamatuntulkintaa sekä eksegetiikkaa, joten minulla on hyvä pohja uuteen työhöni Pipliassa. Yksi ensimmäisistä työtehtävistäni on syksyllä seurakunnille julkaistava Raamattukurssi, Kauppila kertoo.
Suomen Pipliaseura toimii maailmanlaajuisesti osana Yhtyneiden Raamattuseurojen verkostoa 240 maassa tai alueella. Piplia tarjoaa seurakunnille ja kasvattajille globaalikasvatuksen aineistoja ja koulutuksia. Piplian globaalikasvatuksen tehtävänä on rakentaa ymmärrystä yhteisestä vastuusta maailmassa ja kehittää kansainvälistä ajattelutapaa.
– Se, mikä yhdistää sekä globaalikasvatusta että Raamattua on se, että molemmat ovat sellaisia, mitkä saavat aikaan ihmisessä muutoksen ja voimaannuttavat. Tämä oli myös syy, miksi hain Piplialle töihin. Piplian näky Raamatusta ja koulutuksesta muutosvoimana on sama näky, mikä minulla on. Piplialla on myös hyvä ja syvä taustavirta tekemälleen työhön, sanoo Kauppila.
Elinikäinen oppiminen on myös yksi Piplian globaalikasvatuksen ohjaavista periaatteista. Kauppila on tätä periaatetta noudattanut. Teologian maisterin tutkinnon lisäksi hän on myös mm. psykoterapeutti ja kirkon nuorisotyönohjaaja. Tällä hetkellä on valmisteilla väitöskirja kirkkososiologian alaan kasteiden ja nimenantojuhlien rituaaleista.
– Olen myös utelias oppimaan, mitä tämä uusi työ minulle opettaa, Kauppila innostuu. Uusi tehtävä Pipliassa alkaa 14.8.
Lempiraamatunkohtaa kysyttäessä Kauppila sormeilee hetken aikaa Piplia-sovellusta puhelimestaan. Katse hakeutuu Johanneksen yhdeksänteen lukuun, jossa sokeana syntynyt saa Jeesukselta näön.
– Tämä on hieno kertomus täynnä monia käännekohtia! Tässä näkyy, miten yhden ihmisen muutos voi muuttaa koko yhteisöä. Päähenkilö muuttuu tarinan sivuhenkilöstä oman elämänsä aktiiviseksi toimijaksi, haastaa vanhempansa ja vallalla olevat rakenteet, Kauppila summaa yhteen esimerkin Raamatusta, jossa sen muutosvoima tulee nähtäville
***.
Piplia – toivoa tähän päivään ja uskoa tulevaisuuteen. Pipliaseuran työn kautta ihmiset tavoitetaan heidän omalla kielellään, luodaan pohja luku- ja kirjoitustaidolle ja herätetään kiinnostusta Raamatun sanomaa kohtaan. Pipliaseura toimii maailmanlaajuisesti osana Yhtyneiden Raamattuseurojen (UBS) verkostoa 240 maassa tai alueella. Työtä tekevät aina paikalliset työntekijät, jotka puhuvat kieltä äidinkielenään. Suomessa Pipliaseura on myös maan johtava raamatunkustantaja.
Lue myös
Kaarlo Hirvilammi 1929–2025
Pipliaseuran pitkäaikainen ystävä, tukija ja ansioitunut hallituksen jäsen Kaarlo Hirvilammi nukkui pois 22.12.2025. Loistakoon hänelle ikuinen valo ja lohduttakoon Jumala…
Lue Raamattu läpi vuodessa
Raamattu on yksi länsimaisen kulttuurin, ajattelun ja kielen keskeisimmistä lähteistä. Sen tekstit ovat muovanneet taidetta, musiikkia, kirjallisuutta ja yhteiskuntaa, mutta…
Uudessa Raamattu-podcastissa nauretaan ja ihmetellään
”Raamattu on maailman paras kirja, mutta samalla myös maailman vaarallisin.” ”Tämä teksti on yksi niistä kohdista Raamatusta, että sen jälkeen haluaisi vaan lopettaa lukemisen. Miten tätä pitäisi lukea?” Neljä Raamattuansa rakastavaa…