Aleksej Sjöberg (ort.), pastori Tapio Lohikko (baptistit), Emil Anton (kat.) ja Olli Hallikainen (ev.lut.) vaihtoivat lopuksi ajatuksia hyvähenkisessä paneelikeskustelussa. Vaikka…
Suomalaiset saivat kirjakielen, kun Agricola käänsi Uuden testamentin. Tämä avasi tien lukutaitoon ja koulutukseen. Pipliaseurat tekevät maailmalla samankaltaista työtä kuin…
Raamatun kääntäminen on aina Raamatun tulkintaa. Useinkaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta. Todellisessa elämässä erilaiset, jopa vastakkaisetkin tulkinnat ovat…
Joukko ruotsalaisia mediavaikuttajia perusti kolme vuotta sitten aloitteen nimeltä #tackanej. Nämä miehet kyllästyivät siihen, että erilaiset paneelikeskustelut ja televisio-ohjelmat täyttyivät…
Lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa myös Raamatun lukemisen. Siksi uudella lukutaito-ohjelmalla on tärkeä paikka työmme ytimessä. Samalla pipliaseurojen lukutaitotyön painopistettä…
”Pilvetön taivas levittäytyy Ongwedivan taajaman ylle. Vaikka maaperä on kuivaa, sieltä kumpuaa uutta elämää. Siitä elämästä todistavat seurakunnan nuoren, Oton…
Kun raamattuseuratoiminta alkoi 1800-luvun alussa Englannissa, pyrkivät sen perustajat luomaan liikkeen, joka ulottui kaikkiin kansankerroksiin ja kansalaispiireihin. Tämä ei onnistunut…
Kun Eurooppaan tulvi pakolaisten vyöry, olimme seuran kolmihenkisellä ryhmällämme Lähi-idässä keräämässä aineistoja seuraavan vuoden vuositeemamateriaaliimme. Vastaanottoamme pehmensi uutinen Suomesta. Pääministeri…
Kirkon kulttuuripalkinto 2017 on myönnetty professori emerita Kaisa Häkkiselle. Arkkipiispa Kari Mäkinen jakoi palkinnon 30.1.2017 Helsingissä. Kaisa Häkkinen on tehnyt…
TIEDOTE 15.12.2017 Vammaiskumppanuus ry Vammaiskumppanuus ry on päättänyt antaa vuoden 2017 Vammaiset ja kehitys -palkinnon Suomen Pipliaseuran kehitysyhteistyön asiantuntijalle Matleena…
Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui…