
Häpeästä voimaantumiseen – miksi aikuiset opettelevat lukemaan?
Työssäni lukutaitotyön asiantuntijana olen vieraillut lukutaitoluokissa eri puolilla maailmaa ja kuullut koskettavia kertomuksia siitä, miksi moni alkaa opetella lukemista vasta…
Lukemaan oppiminen auttaa työnsaannissa ja nostaa kokonaisia perheitä köyhyydestä. Lukutaitoinen äiti vie kouluun myös lapsensa, ja hyvän kierre saa alun.
Suomen Pipliaseuran lukutaito-ohjelman turvin 20 000 naista Saharan eteläpuolella oppii lukemaan. He oppivat ensimmäistä kertaa kirjoittamaan nimensä. He saavat identiteetin, mahdollisuuden auttaa itseään ja rakentaa perheelleen varmemman huomisen.
Lukutaito ei ole vain taito, se on ihmisoikeus.
Piplia tekee lukutaitotyötä vähemmistökielten ja -kansojen parissa, joilta puuttuu omakielinen Raamattu. Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelmassa 20 000 naista oppii lukemaan.
”Olen niin iloinen, että olen voinut opetella lukemaan omalla äidinkielelläni. Uskallan nyt rohkeasti sanoa mielipiteeni ääneen kylässäni, ja olen ymmärtänyt, miten tärkeää lasten koulunkäynti on”, kertoo malawilainen Sifiya Murawa.
Hän oppi lukemaan viime vuonna kotikylänsä Muliken lukutaitokurssilla, jonka Piplia järjesti.
Mikael Agricola, Turun piispa ja uskonpuhdistaja, loi raamatunsuomennoksellaan suomen kirjakielen pohjan sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.
Häntä pidetäänkin siksi suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.
Suomen Pipliaseura tekee maailmalla samankaltaista työtä kuin Agricola aikoinaan Suomessa. Avaamme tietä lukutaitoon ja koulutukseen.
Agricolan päivää eli suomen kielen päivää juhlitaan Suomessa 9. huhtikuuta. Vietetään sitä yhdessä!
Agricola-leivos muistuttaa niin lukutaitotyön merkityksestä kuin Mikael Agricolan suomen kirjakielen hyväksi tekemästä työstä. Voit leipoa jo perinteeksi muodostuneen puolukka-kauraleivoksen myös vegaanisena. Kokeile eri reseptejä ja valitse oma suosikkisi!
Agricola-kävely, kotimainen pyhiinvaellus, kulkee reformaattorin ja suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan synnyinpitäjästä Pernajasta Turkuun, jossa Agricola toimi piispana.
Agricolan reitin voi kulkea omatoimisesti kartan ja pyhiinvaelluskorttien kanssa.
Lukutaitoinen äiti antaa myös lasten koulunkäynnille tuen. Näin syntyy hyvän kierre, joka tuo työtä, terveyttä ja tasa-arvoa.
Työssäni lukutaitotyön asiantuntijana olen vieraillut lukutaitoluokissa eri puolilla maailmaa ja kuullut koskettavia kertomuksia siitä, miksi moni alkaa opetella lukemista vasta…
”Joskus oppilaat tanssivat ja laulavat: ‘Koska Patrick tuli, minä opin lukemaan.‘ Se saa minut liikkeelle joka aamu.” Näin Patrick Kondwe,…
Parikymmentä kirkkaan vihreään kietaisuhameeseen pukeutunutta naista poseeraa valokuvassa todistukset kädessään. He ovat juuri valmistuneet Pipliaseuran lukutaitoluokalta Phalombessa, Kaakkois-Afrikan Malawissa. Yhteen…
Turkanassa kasvaa toivo ja toimijuus Siinä, missä pääkaupunki Nairobissa elämä kulkee kasvavien pilvenpiirtäjien välissä, Turkanan maakunnassa Kenian luoteisosassa kuljetaan pitkin…
Lukutaito tuo työtä, terveyttä ja tulevaisuuden. Lahjoituksellasi annat lukutaidon afrikkalaiselle naiselle.