Lukutaitosunnuntai 13.9.2026: kolehti Lukutaitoa naisille Afrikassa – ohjelmalle

Jokaisella ihmisellä on oikeus oppia lukemaan ja kirjoittamaan omalla kielellään. Lukutaidon saavuttaa parhaiten, kun opetus tapahtuu opiskelijan äidinkielellä. Tämä ei ole itsestäänselvyys, sillä monissa maissa opetusta järjestetään vain valta-asemassa olevalla kielellä.  Tilanne vaikuttaa monen vähemmistökieltä puhuvan oppijan koulumenestykseen, johtaa oppimisvaikeuksiin tai jopa koulun keskeyttämiseen.

Yksittäisen ihmisen elämä muuttuu kirjoitus- ja lukutaidon myötä. Samalla muuttuu maailma: syrjäytettyjen ihmisten asema paranee ja he pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan omaan yhteisöön ja koko yhteiskuntaan. Erityisesti naisten kouluttaminen kohentaa perheiden elämää monin tavoin ja monessa sukupolvessa, sillä lukutaitoinen äiti pystyy auttamaan lapsia koulunkäynnissä paremmin. Lukutaito on perusta, jolle kaikki muu oppiminen rakentuu. Se on taito, joka tulee osaksi ihmistä, eikä sitä voi koskaan ottaa pois.

Suomen Pipliaseura aloitti vuonna 2017 mittavan lukutaito-ohjelman Afrikassa. Ohjelma perustuu paikallisten toimijoiden työhön Malawissa, Angolassa, Namibiassa, Tansaniassa ja Keniassa. Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelma on kansainvälissä tutkimuksissa todettu erittäin tehokkaaksi (Centre for Educational Neuroscience, ulkoinen arviointi, syyskuu 2022).

Ohjelman vaikuttavuus kumpuaa äidinkielisyydestä ja kontekstuaalisuudesta. Opetus tapahtuu aina yhteisön omalla kielellä, ja lukutaitomateriaalit laaditaan pedagogisesti kunkin kielen ominaislaadusta käsin. Aiheet sidotaan oppilaille tuttuun arjen elämänpiiriin, jolloin ymmärtäminen ja oppiminen on mahdollisimman luontevaa.

Ohjelman ensisijainen tavoite on vähentää lukutaidottomuutta tarjoamalla lukutaito-opetusta afrikkalaisille naisille, jotka puhuvat vähemmistökieltä. Tavoitteena on, että 20 000 naista oppii lukemaan ohjelman lukutaitokursseilla. Myös miehet voivat halutessaan osallistua lukutaito-opetukseen.

Piplian lukutaito-ohjelman opetus kohdistuu sellaisille vähemmistökansojen kielille, joille on käännetty tai joille ollaan kääntämässä Uutta testamenttia tai koko Raamattua. Lukutaito mahdollistaa myös itsenäisen Raamatun lukemisen. Näin raamatunkäännöstyöllä ja lukutaitotyöllä on vahva yhteys.

Kolehtikohteelle voi pyytää lahjoitusta striimissä ja Mobile Paylla

Suomen Pipliaseuralla on poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa, joten jumalanpalveluksen verkkolähetyksessä voidaan mainita, että Piplialle voi tehdä lahjoituksen järjestön rahankeräysluvan puitteissa.

Etäyhteyksin jumalanpalvelukseen osallistuvat voivat siis tehdä lahjoituksen Piplian kolehtikohteena olevalle hankkeelle rahankeräysluvan puitteissa, vaikka se ei ole varsinaisesti kolehtiin osallistumista.  On tärkeää huolehtia siitä, ettei verkkoyhteyksin jumalanpalvelukseen osallistuvaa kehoteta osallistumaan kolehtiin, koska se ei ole rahankeräyslain perusteella mahdollista.

Lahjoituksen mahdollistaminen striimissä onnistuu parhaiten Mobile Paylla tai tekstiviestillä. Tarvittavat numerot ja rahankeräyslupa löytyvät täältä.

Raamattusunnuntain kolehdin tilittämiseen liittyvät tiedot ja viitenumerot löytyvät täältä.

Saatuani lukutaitoluokan loppuun, haluan ryhtyä opettajaksi ja opettaa muitakin lukemaan lomwen kielellä. Minulla on oma yritys ja ihmiset kysyvät minulta usein neuvoja lomwen kielen lukemisesta ja kirjoittamisesta.

Mary Zimba, lukutaito-oppilas, Malawi

Lukutaitosunnuntain materiaalit

Lukutaitosunnuntain ympärille voi rakentaa lukutaitotyötä esillä pitäviä tapahtumia hyödyntäen nettisivuilta löytyviä materiaaleja. Lukutaitoteemaiset videot löytyvät sivun alalaidasta.

png

Lataa Somekuva IG Story lukutaito 2

Tarinallinen somekuva lukutaidosta julkaistavaksi seurakunnan instagram storyissä esim. Raamattusunnuntain yhteydessä. Teksti löytyy oheisesta tekstiliitteestä.

png

Lataa Somekuva IG Feed lukutaito 2

Tarinallinen somekuva lukutaidosta julkaistavaksi seurakunnan instagram feedissä esim. Raamattusunnuntain yhteydessä. Teksti löytyy oheisesta tekstiliitteestä.

Naisten lukutaitotyön esittely kirkkokahveilla

Lukutaitotyön globaalikasvatusmateriaalit

Globaalikasvatuksen materiaalipankissamme on monenlaisita työskentelyjä lukutaitoteemaan liittyen. Työskentelyjen avulla voit rikastaa lukutaidon merkityksen käsittelyä piireissä ja ryhmissä sekä aikuisten että nuorten kanssa.

Lisätietoja lukutaitotyöstä

Täältä voi lukea tarkemmin Piplian tekemästä lukutaitotyöstä.

Tarinoita lukutaitotyöstä

Lue ajankohtaisia kuulumisia Lukutaitoa naisille Afrikassa -hankkeeseen liittyen ja sen merkityksestä ihmisten arkeen.