Raamattusunnuntaita vietetään vuonna 2023 toisena adventtina 10.12.

Raamattusunnuntai tekee näkyväksi, että raamatunkäännöstyö ja lukutaito liittyvät kiinteästi toisiinsa. Lukutaitotyö on osa raamatunkäännöstyön kokonaiskaarta. Raamatunkäännöstyön yksi konkreettinen seuraus on, että vähemmistökansat saavat kirjakielen, omakielistä kirjallisuutta ja oppivat lukemaan omalla äidinkielellä.

Raamattusunnuntain kolehtituotto ohjataan Pipliaseurojen Lukutaitoa Naisille Afrikassa -ohjelmalle. Vuonna 2017 aloitettu ohjelma ulottuu 13 Afrikan vähemmistökielelle Etiopiassa, Keniassa, Malawissa, Namibiassa ja Tansaniassa. Ohjelman myötä 20 000 naista oppii lukemaan. Syksyllä 2022 tavoitteesta on saavutettu yli 40%. Ensimmäisten lukutaitoryhmien parissa tehty tutkimus paljastaa, että niistä naisista, jotka aloittivat lukutaitoryhmässä opiskelun täysin alkeista, jopa 70 % läpäisee kurssin päätteeksi lukutaitotestin. Ohjelman piirissä ovat aikuiset naiset sekä koulunsa keskeyttäneet tytöt.

Raamattusunnuntain kolehdin tilittämiseen liittyvät tiedot ja viitenumerot löytyvät täältä.

Saatuani lukutaitoluokan loppuun, haluan ryhtyä opettajaksi ja opettaa muitakin lukemaan lomwen kielellä. Minulla on oma yritys ja ihmiset kysyvät minulta usein neuvoja lomwen kielen lukemisesta ja kirjoittamisesta.

Mary Zimba, lukutaito-oppilas, Malawi

Raamattusunnuntain materiaalit

Raamattusunnuntain ympärille voi rakentaa lukutaitotyötä esillä pitäviä tapahtumia hyödyntäen nettisivuilta löytyviä virikemateriaaleja. Tälle sivulle päivitetään tuoreita materiaaleja syksyllä 2023. Perusmateriaaleja, kuten kolehtiesittelyä, rukouksia ja kuvia voi käyttää vuodesta riippumatta.

pdf

Lataa Raamattusunnuntain 2022 saarnajuuri

Juuri saarnaa varten Raaamattusunnuntaina 10.4.2022. Päivän tekstit: Joh. 12:12–24; Sak. 9:9–10; Fil. 2:5–11. Saarnan teema "Arjen vaatimattomat ihmeet". Saarnajuuren on kirjoittanut TM, pastori, Pipliaseuran asiantuntija Paavo Huotari.

Lisää kuvia ja videoita lukutaidosta Raamattusunnuntaina käytettäväksi!

Tarinoita lukutaitotyöstä

Lue ajankohtaisia kuulumisia Lukutaitoa naisille Afrikassa -hankkeeseen liittyen ja sen merkityksestä ihmisten arkeen.

Lukutaito nostaa tietämättömyydestä

Tansaniassa Tabuhotelin kylässä, Dodomasta pääkaupunkiin Dar es Salaamiin johtavan valtatien kupeessa, on alkanut lukutaitoluokka. Luokka, jossa opettajat ovat nuorempia kuin…

Lisätietoja lukutaitotyöstä

Täältä voi lukea tarkemmin Piplian tekemästä lukutaitotyöstä.

Lukutaitotyön globaalikasvatusmateriaalit

Hyödynnä lukutaitotyön globaalikasvatusmateriaaleja esimerkiksi Raamattusunnuntain kirkkokahveilla.