24.01.2018

Blogi: Kun käteni eivät riitä

Kuusi intialaista naista nukkuu kerrossängyissä yhdessä pienessä huoneessa, lattialla vilistää torakoita. Taustalla siintävät Dubain pilvenpiirtäjät. Aamulla aikaisin, kun on vielä…
18.01.2018

Blogi: Hyvää huvikseen

Viime viikolla 2010-luvun nuori sai minut uskomaan siihen, että maailmassa on vielä toivoa. Tutkimukset kertovat ihmisten itsekkyyden ja ahneuden lisääntymisestä.…
12.01.2018

Blogi: Itseä etsimässä

Saana kouluttaa itseään paremmaksi ihmiseksi. Kummallinen kaipaus ei silti hellitä. Kun Saana istui tänään bussissa matkalla kotiin, hänen päänsä oli…
04.01.2018

Blogi: Pimeää – muttei kuitenkaan

Vuosi sitten Aino oli masentunut. Nyt hän tunnistaa taas loppiaisen kirkkauden. Ainolla on aina ollut vaikeuksia pitää mielialansa korkealla sydäntalven…
28.12.2017

Blogi: Ajatuksia lasimaljassa

Löysin keittiön yläkaapista vanhan lasipurkin. Purkki on täytetty paperinpaloilla, jotka kertovat kauniista asioista ja havainnoista. Esimerkiksi tällaisista: onnistunut valokuva, hyvä…
21.12.2017

Blogi: Jouluaatto auringonnousun maassa

Auringonpaiste suorastaan häikäisee silmiä, vaikka kello on vasta vähän yli seitsemän aamulla. Huone on viileä, mutta onneksi sähköpeitto lämmittää ihanasti.…
12.12.2017

Kaimana pyhimys

Egyptin koptikristityt ovat olleet pitkään ääri-islamistien vainon kohteena. Viimeisen vuoden aikana kopteihin on kohdistettu useita terrori-iskuja. Koptit ovat Lähi-idän suurin…