Tiesitkö, että saamelaiset ovat Euroopan ainoa jäljellä oleva alkuperäiskansa? Maailmassa on arviolta 370 miljoonaa alkuperäiskansalaista, jotka asuvat yli 90 maassa.…
Brasilialainen teologi Rosalee Velloso Ewell saapuu pääpuhujaksi Tampereella lokakuussa pidettävään kirkkokuntien väliseen Yhteinen missio -lähetyskonferenssiin. Tapahtuman järjestävä Suomen lähetysneuvosto täyttää…
Psalmi 104 kertoo luomisesta ja luomakunnan ihmeellisestä rikkaudesta. Sen äärellä on hyvä viivähtää vaikkapa laskeutuessa illan lepoon – tätä psalmia…
Sambia, keskisen Afrikan valtio, on ollut poliittisesti yksi Afrikan vakaimmista, mutta samalla myös yksi köyhimmistä maista. Maassa rehottavan korruption seurauksena…
Kohta viisivuotias kummilapseni kysyi kesken yhteisten pihaleikkien, voisiko hän tulla meille yökylään pitkästä aikaa. Hän asuu perheensä kanssa aidan toisella…
Lauantaina Kirkkopäivillä Jyväskylässä keskustellaan ajankohtaisesta aiheesta teemalla Vallaton ja rajaton sana, huolipuheesta toivon sanoihin. Piispa emerita Irja Askola on yksi…
”Hän loistaa itseään kirkkaampaa valoa.” Näin kauniisti ystäväni sanoi tyttärestäni, kun hän kuuli tämän laulua. Minusta tuntui kuin pehmeä kevättuuli…
Laulaja Hannu Holma on jo aloittanut jalkapatikan Pernajasta Turkuun, Agricolan jalanjäljissä. Holma järjestää lauantaina 11.5. kaikille avoimen Agricola-kävelyn Vantaan Pyhän Laurin kirkolta…
”Tahdon olla sinua lähellä, vaikken osaa, vaikken yletä.” Nämä sanat jäivät kaikumaan palmusunnuntaina Jukka Leppilammen konsertin jälkeen. Keskellä mielen ruuhkaa,…
Millainen aamu oli silloin naiset, kun te teitte matkaa ystävänne haudalle? Suomessa, aamuvarhaisella pääsiäisen aikaan, näkee kevään taitteen. Puissa on…
Kirjoitan tätä keittiönpöydän ääressä. Minne ikinä silmäni suuntaan, on siellä minulle informaatiota, tekstiä. Nuo cashew-pähkinät ovat luomua, olen lukenut, että…